Maamme laulut

Joulukuussa 1872 Helsingin Nikolainkirkossa kiellettiin Mozartin Requiemin esittäminen siitä syystä, että esittäjät halusivat rakentaa kuorokorokkeet alttarin eteen. Kirkkoraati oli sitä mieltä, että on kirkkosalin pyhyydelle sopimatonta, mikäli kirkkoon rakennetaan ”samanlaisia lawoja kuin konsertti-saleissa ja teatereissa owat tawalliset”. Tästä puhkesi polemiikki (tai nykytermein kohu), jota käytiin käytännössä kaikkien lehtien palstoilla. Kohu laajeni myös kysymykseen, onko soveliasta käyttää kirkkoa ylipäätään tilaisuuksiin, jotka ”etupäässä tarkoittiwat taiteellisen nautinnon hankkimista yksityisille henkilöille, maksua wastaan”.  Kirkkoraadin päätöksellä Nikolainkirkkoon (eli nykyiseen tuomiokirkkoon) ei saa pystyttää kuorokorokkeita, joten Requiem esitettiin yliopiston juhlasalissa. Kiinnostava ajankuva aukeaa tästä Uuden Suomettaren kannanotosta (27.1.1873): Puheenjohtaja, Kirkkoherra Snellman, ilmoitti että, sittenkuin täkäläisen Nikolaikirkon urkuristi R. Fal...

Tässä neljän tahdin pikkupätkä Haydnin niin kutsutusta Nelson-messusta. Kuva on otettu Bärenreiterin pianopartituurista, jonka kannessa koreilee myös taiaomaista kunnioitusta monissa muusikoissa herättävä Urtext-sana. Katkelma on Credon Et resurrexit -jaksosta (tahtinumero näkyykin kuvassa): Näihin tahteihin tiivistyy koko kyseisen edition ongelmallisuus. Siinä on nimittäin päätetty korvata Haydnin kirjoittamat kaaret tekstinasettelua korostavilla melismakaarilla. Kyse ei siis ole vain näistä tahdeista vaan koko edition läpikäyvästä periaatteesta. Tässä samat tahdit ensipainoksesta (kuorostemmat ovat neljä keskimmäistä): Ja tässä vielä Haydnin käsikirjoituksesta (kuorostemmat ovat neljä ylintä viivastoa, alla urkustemma): En vain yksinkertaisesti pysty ymmärtämään Bärenreiterissa tehtyä ratkaisua. Pesuveden mukana on mennyt useampi lapsi, joista yhden nimi on artikulaatio ja toisen fraseeraus. Jos teette kyseisen teoksen, pliis, antakaa kuorolle jokin ih...

Kun ruotsalainen kriitikko, säveltäjä Wilhelm Peterson-Berger halusi loukata Tukholman Kuninkaallisen teatterin suomalaista kapellimestaria, säveltäjä Armas Järnefeltiä mahdollisimman verisesti, hän teki sen kirjoittamalla Dagens Nyheteriin kesäkuun alussa vuonna 1906: ”Järnefelt ei ole sen enempää säveltäjä kuin ruotsalainenkaan”. Ammatillista osaamista vähättelevä ja muukalaisuutta korostava loukkaus taisi osua maaliinsa, sillä kun Peterson-Berger vähän myöhemmin teki virheliikkeen, Järnefelt ei epäröinyt iskeä takaisin. Kirjoittaessaan eräästä Kuninkaallisen teatterin koelaulusta Peterson-Berger erehtyi syyttämään Järnefeltiä nepotismista ja suomalaisten suosimisesta ruotsalaisten kustannuksella. Järnefelt pystyi kuitenkin todistamaan, että hän oli ollut Suomessa koko puheena olleiden koelaulujen ajan. Hän ei halunnut puolustautua syytöksiltä vain lehdistön välityksellä vaan otti astetta kovemmat aseet käyttöön: Järnefelt haastoi Peterson-Bergerin painovapausasetuks...

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Ondine julkaisi Erkki Melartinin kuusi sinfoniaa sisältävän levyboxin. Kyseinen levyboxi, jolla Tampere Filharmoniaa johtaa Leonid Grin, on edelleen ainoa Melartinin sinfoniatuotannon kokonaislevytys, ja monen sinfonian kohdalla ylipäätään ainoa saatavilla oleva äänitys. Kokonaislevytys siis käytännössä sanelee, minkälaisen kuvan ihmiset Melartinin sinfoniatuotannosta saavat. Tästä syystä onkin todella harmi, että kokonaislevytysboxi sisältää Melartinin sinfoniat silvotussa muodossa. Silpomisen raakuudesta toiminee hyvänä esimerkkinä oma Melartin-suosikkini eli hänen viides sinfoniansa. Kokonaislevytyksessä hypätään nimittäin sen ensimmäisessä osassa yllättäen tahdista 285 tahtiin 298. Hypyllä on jäätävä seuraus kokonaisrakenteen hahmottumisen kannalta, sillä sen takia yksi esittelyjaksossa esitellyistä neljästä teemasta jää kokonaan pois sonaattimuotoisen osan kertausjaksosta. Eikä tässä vielä kaikki! Myös tonaalisesta rake...

Alussa on patarummun jylhää jyminää. Vähitellen jyminän seasta erottuu karu ja väreilevä sointu. Soinnun karuus johtuu siitä, että sointu ei ole kolmisointu vaan avokvintti, eli osa orkesterista soittaa as- ja osa es-säveltä; soinnun väreilevyys johtuu puolestaan siitä, että kaikki soittajat trillaavat eli soittavat nopeasti kahta vierekkäistä säveltä, eli mukana soinnussa ovat myös sävelet a ja e. Karu ja väreilevä ääni kasvaa, tekee pienen melodisen kaarroksen trillaavissa rinnakkaiskvinteissä ja hiipuu sitten pois. Jäljelle jää vain patarummun kumea jylinä. Pian tulee uusi aalto, hieman edellistä pitempi, mutta myös se hiipuu lopulta patarummun jylinäksi. Näin alkaa ruotsalaisen Ture Rangströmin sinfoninen runo Havet sjunger , jonka hän sai valmiiksi vuonna 1913. Alussa kuvaamani kaksi ensimmäistä väreilevää aaltoa kestävät vain reilun minuutin, mutta ne määrittelevät kaiken sen, mitä musiikissa seuraavien 15 minuutin aikana tapahtuu. Jopa teoksen kokonaisrakenne (kolmen jak...