Järnefeltin tappio ja kosto

Kun ruotsalainen kriitikko, säveltäjä Wilhelm Peterson-Berger halusi loukata Tukholman Kuninkaallisen teatterin suomalaista kapellimestaria, säveltäjä Armas Järnefeltiä mahdollisimman verisesti, hän teki sen kirjoittamalla Dagens Nyheteriin kesäkuun alussa vuonna 1906: ”Järnefelt ei ole sen enempää säveltäjä kuin ruotsalainenkaan”. Ammatillista osaamista vähättelevä ja muukalaisuutta korostava loukkaus taisi osua maaliinsa, sillä kun Peterson-Berger vähän myöhemmin teki virheliikkeen, Järnefelt ei epäröinyt iskeä takaisin.

Kirjoittaessaan eräästä Kuninkaallisen teatterin koelaulusta Peterson-Berger erehtyi syyttämään Järnefeltiä nepotismista ja suomalaisten suosimisesta ruotsalaisten kustannuksella. Järnefelt pystyi kuitenkin todistamaan, että hän oli ollut Suomessa koko puheena olleiden koelaulujen ajan. Hän ei halunnut puolustautua syytöksiltä vain lehdistön välityksellä vaan otti astetta kovemmat aseet käyttöön: Järnefelt haastoi Peterson-Bergerin painovapausasetuksen kolmannen pykälän momenttien 11 ja 12 perusteella oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Lopputulos oli kaukana siitä, mitä Järnefelt oli toivonut. Järnefelt oli vaatinut korvauksena nimellistä 500 kruunun summaa, joka olisi maksettu hänen itsensä sijaan Kuninkaallisen teatterin eläkerahastoon. Oikeus päätti asian kuitenkin vastaajan hyväksi. Oikeustappion lisäksi seurasi melkoinen julkisuustappio, kun syyttömäksi havaittu Peterson-Berger antoi kynänsä laulaa vapaasti. Esimerkiksi Dagens Nyheterin sunnuntainumerossa 15.3.1908 oli kokonainen sivu omistettu Järnefeltin mollaamiselle. Edellisten syntien lisäksi Peterson-Berger pystyi nyt syyttämään Järnefeltiä, tai tätä ”muukalaista, joka ei kuulu kansakuntaamme, ei edes meidän kulttuuriperimäämme” myös herkkänahkaisuudesta, koska tämä ei todistetusti kestänyt normaalia taiteeseen kuuluvaa arvostelua.

Peterson-Berger käytti Järnefeltiä vastaan myös ”maassa maan tavalla” -kortin. Tasan kuukautta myöhemmin kirjoittamassa artikkelissaan hän palasi oikeudenkäynnin jättämiin haavoihin: "Viimeisimmässä kirjelmässään oikeudelle kantaja on lainopillisen edusmiehen välityksellä antanut ymmärtää, että hän halusi liittää tehtäviinsä Ruotsissa myös lehdistömoraalin parantamisen ja käsityksen lehdistönvapaudesta tässä maassa. Tässä hän tulee ottamaan ylivoimaisen tehtävän. Omia vapauskäsitteitämme emme korjaa vapaaehtoisesti idästä tuotujen ihanteiden mukaisesti. On varmasti parempi, että hän yrittää sopeutua meidän ihanteisiimme, jos hän aikoo jatkaa työtään meidän keskuudessamme."

Järnefelt sai kostonsa kuutisen vuotta myöhemmin. Peterson-Berger saapui nimittäin Suomeen alkuvuodesta 1914. Helmikuun 3. päiväksi hän oli järjestänyt Helsinkiin spektaattelin, joka alkoi Ruotsin musiikinhistoriaa käsittelevällä luennolla. Luentoa seurasi orkesterikonsertti, jossa yleisö sai kuullakseen Peterson-Bergerin sävellystuotantoa hänen itsensä johtamana.

Kuinka ollakaan, Armas Järnefelt teki asiakseen saapua Suomeen ja järjestää oman sinfoniakonserttinsa täsmälleen samanaikaisesti – kun Peterson-Berger esiintyi yliopiston juhlasalissa, Järnefelt esiintyi Kansallisteatterissa. Vielä ärsyttääkseen vastapuolta lisää Järnefelt valitsi konserttiohjelmistoonsa Ture Rangströmin ja Natanael Bergin musiikkia. Nämä kaksi nuoren sukupolven ruotsalaista säveltäjää edustivat juuri sitä tyylisuuntaa, jota Peterson-Berger aktiivisesti vastusti ja halveksi omissa kirjoituksissaan.

Nyt kun taistelutanner oli siirtynyt Tukholmasta Helsinkiin, oli Järnefeltillä myös lehdistön tuki laajasti takanaan. Helsingin Sanomat esimerkiksi eräässä artikkelissaan (4.2.) viittasi Peterson-Bergerin ”suureen” konserttiin – käyttäen määreen yhteydessä halventavia lainausmerkkejä. Uusi Suometar puolestaan ei voinut olla ilkkumatta sille, miten Peterson-Bergerin konsertissa oli ”oudoksuttavan paljon tyhjiä paikkoja”.

Helsinkiläislehdistö kyllä tunnisti Järnefeltin konsertin ajankohdan piruiluksi, mutta sitä ei katsottu moittien vaan päinvastoin. Uuden Suomettaren kriitikko Evert Katila kirjoitti – ajatuksensa mahdollisesta sisäisestä ristiriidasta välittämättä – artikkelin (22.2.), jossa hän ensin oli sitä mieltä, että yhteensattuma oli puhtaasti Peterson-Bergerin syytä:
"Hra Järnefelt, jolla on paljon työtä Tukholman oopperassa, on saanut juuri ja juuri sen verran lomaa, että hän voi täällä välttämättömät harjoitukset ja konserttinsa pitää. […] Kaikki mahdollisuudet hänen esiintymiseensä olivat tarkoin rajoitetut ja käytetyt. Sen sijaan hra Peterson-Berger oleskeli Helsingissä useita viikkoja ennen ja jälkeen konserttinsa, niin että nähtävästi ei olisi ollut mitään estettä hänen esiintymisensä siirtämiseen. Miksei sitä tehty? Vai oliko tähdissä määrätty, että hänen juuri tiistaina helmikuun kolmantena 1914 piti ilmestyä Helsingin näköpiiriin? Silloin se oli paha tähti – tuloksista päättäen."

Artikkelinsa loppupuolella hän antaa kuitenkin täyden tunnustuksen Järnefeltin konserttiajankohdan sisältämälle mahdolliselle piruilulle, vaikka yhteensattuma oli artikkelin alkupuolen mukaan Peterson-Bergerin omaa syytä:
"En lainkaan tiedä, oliko Järnefeltillä siinä suhteessa mitään sivutarkoitusta. Mutta jos arvoisa hovikapellimestari suvaitsi tällaisen pienen ilkeyden järjestää, niin minuun se ainakin vaikuttaa miellyttävästi eikä vastenmielisesti. Olihan siinä tavallansa vitsi, että hän, joka on ottanut noiden ”nuoren Ruotsin” edustajain asian ajaaksensa, tahtoi heidät esitellä helsinkiläiselle yleisölle juuri samaan aikaan, jolloin heidän pahin vihamiehensä ja haukkujansa Peterson-Berger täällä esitti omia teoksiaan. Johtopäätökset ovat kyllä selvät, mutta pikemminkin hilpeätä laatua."

Järnefeltin saama kosto ei mitenkään laukaissut herrojen välistä jännitettä, vaan heidän palattuaan Ruotsiin sama väittely jatkui. Suomen-konsertteja seuranneena syksynä ruotsalaisyleisö sai lukea lehdestä esimerkiksi seuraavanlaisen Peterson-Bergerin kynästä lähteneen arvostelun:
"Herra Järnefelt antaa nykyään kapellimestarina vaikutelman lisääntyvästä veltostumisesta – perjantain sinfoniakonsertti ei tehnyt poikkeusta – ja alkaa yhä enemmän rajoittua persoonattomaksi metronomimaiseksi tahdinnäyttäjäksi ilman sisääntulolyöntejä tai nyansseja. Tapa, jolla hän seästi kuoroja ja ennen kaikkea laillisesti vihittyä puolisoaan eukon roolissa, oli vastenmielinen useammasta kuin yhdestä näkökulmasta."


Lähteet:
Carl-Gunnar Åhlen: Armas Järnefelt Ruotsissa. Julkaistu teoksessa Armas Järnefelt. Kahden maan mestari (toim. Hannu Salmi, SKS, 2009)
Seija Lappalainen: Armas Järnefelt. Julkaistu Kansallisbiografiassa (SKS, 2004)
Sanomalehtisitaatit Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot -sivustolta (Kansalliskirjasto) sekä Svenska dagstidningar -sivustolta (Kungliga biblioteket).