Auringon noustessa – mutta kenen aurinko?
En ole varsinaisesti koskaan lukenut V. A. Koskenniemen runoja. Moni hänen runonsa on toki tuttu, mutta ei niinkään runona kuin laulun sanoina. Toisin sanoen mielikuvani Koskenniemen tuotannosta on muodostunut eri säveltäjien tulkintojen kautta. Runon siivilöityminen tällaisen suodattimen läpi vaikuttaa luonnollisestikin monin tavoin kyseisen runon hahmottumiseen. Sain tästä kiinnostavan muistutuksen, kun näin runokirjassa Koskenniemen Nää, oi mun sieluni, auringon korkea nousu! -runon, jonka olin sitä ennen tuntenut vain Toivo Kuulan Auringon noustessa -sävellyksenä. Runokirjan sivulla runolla tuntui yhtäkkiä olevan hyvin eri sisältö kuin tutussa Kuulan sävellyksessä. Kuulan vaikutus Koskenniemen runon hahmottumiseen näkyy jo otsikoinnissa: siinä missä Koskenniemen otsikko Nää, oi mun sieluni, auringon korkea nousu! on alkusanojen mukaisesti kehotus näkemään auringon nousu – kenties vain sielun silmin – ottamatta kantaa, tapahtuuko auringon nousu faktisesti juuri n