Maamme laulut

  Olette varmaan kaikki ihmetelleet, miksi Sibeliuksen Vapautetussa kuningattaressa (Op. 48) alkuperäisen sekakuoroversion ”karkeloi”, jonka kaksi stemma laulavat samanaikaisesti ti-ti-taaaaa (ks. ylempi kuva), on säveltäjän itsensä tekemässä mieskuorosovituksessa muuttunut siten, että stemmat karkeloivat eriaikaisesti – toinen stemma karkeloi toista hitaammin (ks. alempi kuva).    No minäpä kerron:   Kun sekakuoroversion ensipainosta tehtiin, kustantaja päätti tilata suomenkielisen laulutekstin oheen laulettavat käännökset englanniksi ja saksaksi. Näin teos olisi helpompi myydä ympäri Eurooppaa. Laulettavan käännöksen tekeminen aiheutti tiettyjä rytmisiä hankaluuksia, ja kääntäjät päättivätkin muuttaa kuorostemmojen rytmejä vastaamaan paremmin oman kielensä luonnollista rytmiä. Englanniksi tuo ylempi stemma laulaa ”karkeloi” tilalla ”songs he sang” ja alempi ”wondrous songs”. Niillä on siis keskenään eri teksti ja kyllä: myös eri rytmi!   No, kun orkesteripartituuria sitten kaiverrett

Sunnuntaisessa Pekka Laineen ihmemaassa kuultiin Scorpions -yhtyeen legendaarinen slovari Wind of Change. Juontaja spiikkasi biisin käyntiin sanoilla: ”Kuinka moni kappale on päättänyt kylmän sodan ja kaatanut rautaesiripun?” Oikea vastaus kysymykseen on tietysti nolla, vaikka ohjelman kontekstissa esitetty kysymys toki viittasi viime vuoden yhteen kuunnelluimmista podcast-sarjoista, Wind of Change, jonka mukaan vastaus on yksi. Podcast-sarjassa, jonka on kirjoittanut ja jota isännöi The New Yorker -lehden toimittaja Patrick Radden Keefe, esitetään teoria, jonka mukaan vuonna 1990 julkaistu suurhitti ei olisikaan Klaus Meinen kirjoittama, vaan sen takana olisi CIA, joka käytti Scorpionsia aseenaan kylmän sodan propagandataistelussa. Podcast on kieltämättä viihdyttävä ja kiinnostava. Omasta näkökulmastani kiinnostavinta siinä on sisällön sijaan sen kerrontatekniikka, jossa Patrick Radden Keefe yhdistää virtuoottisella tavalla kaksi kyseenalaista tekniikkaa. Tekniikat ovat