Maamme laulut

Syyslukukauden 1911 aikana Eteläsuomalaisen Osakunnan piirissä syntyi ajatus, että myös Uudellamaalla pitäisi olla oma maakuntalaulunsa. Erityisesti J. H. Erkon runoilema Hämäläis en laulu oli niittänyt aiempina vuosikymmeninä suurta suosiota opiskelijoiden keskuudessa. Sitä ei laulettu vain hämäläisissä juhlissa vaan se kuului myös yleisemmin esimerkiksi isänmaallisten tilaisuuksien ohjelmaan. Jotain vastaavanlaista tunnetta sisältävä, leimallisesti uusmaalainen laulu, olisi saatava. Osakunta kääntyi asiassa maakuntansa kuuluisimman säveltäjän, Jean Sibeliuksen puoleen. Kaksi osakunnan jäsentä kävi lokakuun alussa Ainolassa keskustelemassa säveltäjän kanssa mahdollisesta Uudenmaan maakuntalaulusta. Osakuntalaisten alkuperäisenä ajatuksena oli ollut saada säveltäjämestari kirjoittamaan melodia J. H. Erkon runoon Uusimaa . Sibelius kuitenkin kieltäytyi tehtävästä, sillä Oskar Merikanto oli jo aiemmin ehtinyt säveltää kyseisen runon. Sibelius myöntyi kuitenkin säveltämä...

Alussa on patarummun jylhää jyminää. Vähitellen jyminän seasta erottuu karu ja väreilevä sointu. Soinnun karuus johtuu siitä, että sointu ei ole kolmisointu vaan avokvintti, eli osa orkesterista soittaa as- ja osa es-säveltä; soinnun väreilevyys johtuu puolestaan siitä, että kaikki soittajat trillaavat eli soittavat nopeasti kahta vierekkäistä säveltä, eli mukana soinnussa ovat myös sävelet a ja e. Karu ja väreilevä ääni kasvaa, tekee pienen melodisen kaarroksen trillaavissa rinnakkaiskvinteissä ja hiipuu sitten pois. Jäljelle jää vain patarummun kumea jylinä. Pian tulee uusi aalto, hieman edellistä pitempi, mutta myös se hiipuu lopulta patarummun jylinäksi. Näin alkaa ruotsalaisen Ture Rangströmin sinfoninen runo Havet sjunger , jonka hän sai valmiiksi vuonna 1913. Alussa kuvaamani kaksi ensimmäistä väreilevää aaltoa kestävät vain reilun minuutin, mutta ne määrittelevät kaiken sen, mitä musiikissa seuraavien 15 minuutin aikana tapahtuu. Jopa teoksen kokonaisrakenne (kolmen jak...