Auringon noustessa – mutta kenen aurinko?

En ole varsinaisesti koskaan lukenut V. A. Koskenniemen runoja. Moni hänen runonsa on toki tuttu, mutta ei niinkään runona kuin laulun sanoina. Toisin sanoen mielikuvani Koskenniemen tuotannosta on muodostunut eri säveltäjien tulkintojen kautta. Runon siivilöityminen tällaisen suodattimen läpi vaikuttaa luonnollisestikin monin tavoin kyseisen runon hahmottumiseen. Sain tästä kiinnostavan muistutuksen, kun näin runokirjassa Koskenniemen Nää, oi mun sieluni, auringon korkea nousu! -runon, jonka olin sitä ennen tuntenut vain Toivo Kuulan Auringon noustessa -sävellyksenä. Runokirjan sivulla runolla tuntui yhtäkkiä olevan hyvin eri sisältö kuin tutussa Kuulan sävellyksessä.

Kuulan vaikutus Koskenniemen runon hahmottumiseen näkyy jo otsikoinnissa: siinä missä Koskenniemen otsikko Nää, oi mun sieluni, auringon korkea nousu! on alkusanojen mukaisesti kehotus näkemään auringon nousu – kenties vain sielun silmin – ottamatta kantaa, tapahtuuko auringon nousu faktisesti juuri nyt, asemoi Kuulan otsikko Auringon noustessa lukijansa (tai laulajansa tai kuulijansa) konkreettisemmin aamun hetkeen, jolloin aurinko nousee. Jo lähtökohta on jollain tavalla erilainen.

Kuulan käsikirjoituksesta muuten näkyy, että Kuula oli alun perin ajatellut laulunsa otsikoksi Auringon korkea nousu, joka olisi pitänyt sen lähempänä Koskenniemen tekstiä. Kuula kuitenkin pyyhki sanat ”korkea nousu” (käsikirjoitus on kirjoitettu lyijykynällä) ja korvasi ne sanalla ”noustessa”.

Kaikkein järisyttävin ero Koskenniemen runon ja Kuulan sävellyksen sanojen välillä löytyy kuitenkin niiden säerakenteesta. Koskenniemen runo koostuu kolmesta säkeistöstä, joissa jokaisessa on kolme riviä ja neljäs kaksisanainen rivi, joka liittyy elimellisesti edelliseen riviin jatkaen sen lauseen loppuun. Jokainen säkeistö alkaa sanoilla Nää, oi mun sieluni. Runon rakennetta havainnollistaa tämä kaavio:

Kaavio 1: Koskenniemen runo

Kuulan musiikissa on Koskenniemen runon tapaan kolme jaksoa, jotka muodostavat kehysmuodon ABA’. Toisin kuin voisi kuvitella, Kuulan musiikin ensimmäinen A-jakso ei kuitenkaan koostu Koskenniemen runon ensimmäisestä säkeistöstä, vaan Kuula on käyttänyt A-jaksoonsa myös seuraavan säkeistön ensimmäisen rivin. Toisen säkeistön loput rivit Kuula käytti B-osaan eli fuugaan ja sitä seuraavaan mieskuorojaksoon.

Tästä nousee kiinnostava kysymys: miten Kuula on ratkaissut sen ongelman, ettei Koskenniemen runossa ole enää tämän jälkeen jäljellä riittävästi rivejä A-jakson kertaukseen? A-jakson kertaushan vaatisi yhden kokonaisen tekstisäkeistön lisäksi yhden kokonaisen rivin seuraavasta säkeistöstä, ja Koskenniemen runossahan on jäljellä enää yksi säkeistö! Kaavio havainnollistaa ongelmaa:

Kaavio 2: Kuulan käsittelemä Koskenniemen runo

Kuula on ratkaissut tämän ongelman muotoilemalla Koskenniemen kolmannen säkeistön sisältämästä ajatuksesta lauseen, jota sellaisenaan ei Koskenniemen alkuperäisessä runossa ole, mutta jonka kaikki sanat kyllä runon kolmannesta säkeistöstä löytyvät (edellisen kaavion x:t). Ja mikä tärkeintä, Kuula on aloittanut Koskenniemen runoon lisäämänsä lauseen sanoilla Nää, oi mun sieluni. Näin ollen Koskenniemen runon muoto osana kuulan sävellystä on symmetrinen:

Kaavio 3: Koskenniemen runon muoto Kuulan sävellyksessä

Koska olen tuntenut Koskenniemen runon vain Kuulan sävellyksen kautta, kuvaa viimeinen kaavio sitä, miten olen runon tottunut hahmottamaan, ja sen takia Koskenniemen alkuperäisen runon näkeminen oli niin kovin yllättävää. Kuulan sävellyksen kautta hahmotettuna Nää, oi mun sieluni, on runossa ikään kuin kehystävä ele, joka avaa ja sulkee ensimmäisen ja kolmannen säkeistön. Näiden keskenään samanmuotoisten säkeistöjen välillä on lyhyempi kontrastoiva säkeistö. 

Muoto Koskenniemen alkuperäisessä runossa on aivan toinen: Nää, oi mun sieluni, on Koskenniemellä puhtaasti avaava ele, joka merkitsee aina uuden säkeistön ja uuden ajatuksen alkua (ks. ensimmäinen kaavio). Erityisesti tavalla, jolla Koskenniemen runon toinen säkeistö hajoaa Kuulan sävellyksessä eri jaksoihin, on lähes järisyttävä vaikutus runon kokonaisuuden hahmottumisessa.

Olisi kiinnostava tietää, mitä Koskenniemi on ajatellut siitä, että Kuula on näin sormeillut hänen runoaan.