Sibelius ja tulitikkuaskin tuoksut
On ollut jännää saada todistaa ihan reaaliajassa, miten myytti syntyy. Kuudessa vuodessa (2015–2021) asiasta, jonka Sibelius omien sanojensa mukaan teki kerran lapsena, on rikkinäinen puhelin -mekanismilla tullut olennainen piirre hänen työ- ja elintapojaan. Netissä on nimittäin luettavissa monesta suhteellisen luotettavalta näyttävästä lähteestä tieto, että Sibeliuksella oli matkoilla mukanaan tulitikkuaskissa sammalta, jota nuuhkimalla säveltäjä pääsi ajatuksissaan kotimetsään, mikä puolestaan auttoi häntä inspiroitumaan. Tarinassa ei ole totta edes toinen puoli, mutta niin vain se on päätynyt jopa musiikkimuseo Famen uuteen näyttelyyn.
Alla on aikajana siitä, mistä anekdootti on peräisin ja miten se on näiden kuuden vuoden aikana muuttanut muotoaan.
Vuonna 1957 Sibeliuksen sihteeri Santeri Levas kertoi kirjassa Nuori Sibelius (WSOY, 1957) Sibeliuksen muistelleen, kuinka tämä kerran lapsena laittoi sammalta tulitikkuaskiin ja miten hänestä oli ihana sitä haistella.
”Minusta tunnelma oli pääasia. Kerran panin metsässä sammalta tulitikkulaatikkoon, jota sitten pidin taskussani. Otin sen aina toisinaan esille ja haistelin sammalta. Silloin pääsin kohta metsän tunnelmaan, kuulin puiden huminan ja lintujen laulun.”
Vuonna 2015 Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuotta vietettäessä anekdootti nostettiin esiin kahdessa paikassa: Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön organisoimassa konsertissa ja oheislipukkeessa Poika, jolla oli sammalta taskussa (konsertti 4.12.2015) sekä Katri Kirkkopellon kirjassa Soiva Metsä – Jean Sibeliuksen matkassa (Lasten Keskus 2015). Kirjassa on kohta:
”Haluan tehdä niin kuin pappa pienenä. Kaivan taskustani pienen tulitikkurasian. Kerään siihen kosteaa, pehmeää sammalta. Kun avaan sen yöllä, pääsen takaisin metsän tunnelmaan. Puhallan vähän lempeää tuulta mukaan. Että muistaisin senkin.”
Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön lipukkeessa tarina on suorana sitaattina Levaksen kirjasta. Tässä kohtaa tarina on siis pysynyt vielä alkuperäisessä muodossaan. Mutta sitten alkaa rytistä:
8.12.2015 Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön johtaja Erkki Korhonen antaa Ylelle haastattelun, jossa anekdoottia on paranneltu: nyt tulitikkuaskin haistelu auttoi Sibeliusta säveltämään (säveltämisestähän ei alkuperäinen anekdootti kerro mitään). Korhonen kertoo:
”Hän nuuhki kaupunginpuistossa tai Aulangon metsässä, miltä sammal tuoksuu ja mikä sen väri on. Hän otti sitä tulitikkuaskiin, toi kotiin ja katsoi ja nuuhki sitä ja muutti sen sävellykseksi.”
Vuonna 2017 julkastiin Marko Leppäsen ja Adela Pajusen kirja Terveysmetsä (Gummerus), jossa tarina on irrotettu Sibeliuksen lapsuudesta kokonaan. Kirjan sivulla 78 kerrotaan:
”Sibeliuksella oli konstinsa, jolla hän pystyi palauttamaan elävän luontoyhteyden mieleensä myös pianon ja nuottivihkojen äärellä. Hänellä oli tulitikurasiassa metsäkävelytllä poimittua tuoretta sammalta. Sitä sopi nuuhkaista aina, kun luovuus tarvitsi lisävoimaa tai ikävä luontoon oli äitymässä.”
Vaikka kirjassa on mittava lähdeluettelo, ja tämänkin luvun lähteistö vie yli sivun verran, ei Sibelius-tarinalle anneta minkäänlaista lähdettä.
Vuonna 2019 Suomen luonnonsuojeluliitto lanseerasi kampanjan Sibelius-boksista, jolla lapset voivat juhlistaa Suomen luonnon päivää askartelemalla oman Sibelius-boksinsa. Söpö idea! Tässä yhteydessä anekdootti muuttui oheismateriaalissa muotoon, jossa Sibeliuksella oli tapana pitää sammalta tulitikkuaskissa mukana myös matkoillaan. Näin hän pystyi pakenemaan suomalaiseen metsään vaikkapa ulkomailta. Luonnonsuojeluliiton 30.8.2019 julkaistussa tiedotteessa sanotaan:
”Sibeliuksella oli säveltäessään ja matkustaessaan pieni rasia mukanaan. Sinne hän oli poiminut metsästä tuoretta sammalta ja neulasia. Näin hänellä oli aina taskussaan pieni rasia, jonka sisältöä nuuhkaisemalla saattoi karata kirjoituspöydän ääreltä takaisin honkien huminaan ja metsän äänimaisemaan.”
Vuonna 2020 Yle julkaisee Sibeliuksen syntymäpäivänä kauniin videon, jonka saatesanoissa kerrotaan:
”Tiesitkö, että Jean Sibelius kantoi matkoilla mukanaan tulitikkulaatikkoa, jonka sisällä oli kotitalo-Ainolan metsästä poimittua sammalta ja havunneulasia? 🌲 Sammalen tuoksu auttoi häntä palauttamaan mieleensä suomalaisen luonnon ja inspiroi säveltämään. ❤️ Tänään vietämme Sibeliuksen 155-vuotissyntymäpäivää ja suomalaisen musiikin päivää. ❤️”
Vuonna 2021 musiikkimuseo Famessa aukeaa multimediapohjainen näyttely Instant Kuusi, joka on tehty yhteistyössä Ylen kanssa. Tässä kohtaa tarinaan tulee mukaan Sibeliuksen synestesia, eli nyt hajut muuttuvat säveltäjän päässä ääniksi. Museon tiedote kertoo:
”Kerrotaan, että Jean Sibelius kantoi matkoillaan mukana tulitikkurasiaa, jossa oli pala Ainolan metsää. Synesteettisten taipumusten ansiosta säveltäjä pystyi aistimaan metsän nuuhkaisemalla rasiaa. Sammal ja havunneulaset auttoivat Sibeliusta säveltämään.”
Famen Instant Kuusi -multimediateos kierrättää luonnonsuojeluliiton versiota, mutta on itse asiassa esitelty jo sitä aiemmin. Ensimmäisen kerran tulitikkuaskiin perustuva multimediateos tuli julkisuuteeen avoimiin kulttuuriperintöaineistoihin keskittyvässä hackathonissa Hack4FI – Hack your heritage -tapahtumassa Helsingin kaupunginmuseossa 5.–7.10.2018.
Ilmeisesti museossa kukaan ei tullut tarkastaneeksi tarinan taustoja, mikä on sääli. Tulitikkuaskiin pohjautuva multimediateos on hyvä idea, mutta mielestäni museoksi itseään kutsuvan tahon ei pitäisi levittää kohteistaan ihan mitä tahansa huttua. Sanottakoon se nyt vielä kerran suoraan: Sibelius ei säveltänyt nuuhkimalla sammalta tulitikkuaskista.
Kommentit
Lähetä kommentti