Miksi Albert Edelfelt maalasi erilaisia pianoja?

Jatkan karanteeniajan suurta kuvataideseikkailua tulkiten Albert Edelfeltin maalauksia musiikinhistoriantutkijan silmin. Ensimmäinen osa kertoi haitarista, nyt aiheena piano.

Haikon salongissa 1888, harjoitelma

Au piano, 1889

Yllä näkyy kaksi Albert Edelfeltin maalausta. Maalauksista ensimmäinen on harjoitelma toista varten. Koska ne ovat osa samaa prosessia, maalauksissa on luonnollisestikin paljon yhteistä: kaksi musisoivaa nuorta naista (laulaja ja säestäjä) sekä yksi vanhempi tummiin pukeutunut kuulija näiden oikealla puolella. Yhteyksien sijaan haluaisin kiinnittää huomionne kahteen kiinnostavaan eroavaisuuteen.

Eroavaisuuksista ensimmäinen on kuvan näkyvä instrumentti. Harjoitelmassa nuori nainen soittaa taffelipianoa, kun taas lopullisessa maalauksessa instrumentti on nykyihmiselle tutumpi flyygeli. Taffelipianon eroaa flyygelistä siten, että taffelipianon koskettimisto on asennettu sen suorakaiteenmuotoisen laatikon pitkälle sivulle – ei siis kielten ”päähän” kuten flyygelissä. Taffelipianot olivat hyvin suosittuja 1700-luvulta aina 1800-luvun puoleen väliin asti, mikä johtui pääasiassa sen flyygeliä halvemmista rakennuskustannuksista. Taffelipiano oli siis selvästi huokeampi ostos.

Oikea taffelipiano, noin 1850-luvulta

Toinen kiinnostava ero harjoitelman ja lopullisen maalauksen välillä on valaistus. Harjoitelmassa musisoidaan kesäisessä päivänvalossa avoimen ikkunan ääressä. Lopullisessa maalauksessa on siirrytty sisätiloihin pois ikkunoiden äärestä, jolloin tarvitaan keinotekoista valaistusta. Kuvassa näkyvä lamppu on urbaanin kaupungin nykyaikaisimpia ihmeitä, sillä maalaus on valmistunut helmikuussa 1889 ja Suomen ensimmäinen pysyvä sähkövalaistus sytytettiin Tampereella maaliskuussa 1882. Ei ollut tuollaisia vielä kaikkialla!

Näitä kahta maalausta on kiinnostavaa verrata kolmanteen Edelfeltin maalaukseen, nimittäin hyvinkin samalta ajalta olevaan kuuluisaan maalaukseen Vid pianot (Pianon ääressä). Tässä kuvassa esiintyy taffelipianon sijaan pystypiano. Sekin oli tuohon aikaan modernin maailman uusia ihmeitä, sillä taffelipiano alkoi hävitä markkinoilta 1800-luvun loppupuolelle tultaessa. Tähän yhtenä syynä oli se, että soittimissa korvattiin puinen runko metallirungolla, mikä puolestaan mahdollisti kielien tiukemman jännityksen. Metallirungon takia taffelipianojenkin koko kasvoi huomattavasti, minkä vuoksi kotien tilaa haluttiin säästää nostamalla soittimen kielet pystyyn.

Vid pianot, 1884

Maalaukseen kuvatussa talossa ei ilmeisesti ole vielä sähkövalaistusta, sillä pianolamppuina toimivat sähkövalon sijaan kaksi kynttilää, jotka on kiinnitetty pianon pystypintaan. Nykynäkökulmasta itseäni tässä maalauksessa häiritsee tapa, jolla pianonopettaja loukkaa oppilaansa fyysistä koskemattomuutta. Itse maalauksesta tai sen nimestä ei käy ilmi, että kyseessä on opetustilanne, mutta taiteilija itse kertoo kirjeessä äidilleen (päivätty 8.5.1884) maalaavansa taulua pianotunnista. En tiedä, miksi Edelfelt on päättänyt sijoittaa opettajan näin lähelle oppilasta, mutta joka tapauksessa hän on tehnyt sen vasta maalatessaan lopullisesta versiota. Tauluun on nimittäin säilynyt myös luonnos, jossa opettaja seisoo oppilaan vasemmalla puolella ja seuraa soittamista hyväksyttävämmän etäisyyden päästä.

Luonnos Vid pianot -teokseen

 

On mielestäni kiinnostavaa, miten Edelfeltin maalauksissa instrumentit kuvastavat maalauksen kohteitten sosiaalista lokeroa: urbaanissa helsinkiläiskodissa on flyygeli ja sähkövalo, kaupunkilaisyksiön ahtaudessa soitetaan modernisti pystypianoa mutta kynttilän valossa ja maaseudun kartanomiljöössä soittimena on vanhanajan jo muodista pois pudonnut taffelipiano.

[edit 6.4.: tarkemmin ajatellen, onkohan 1889 kuitenkin liian varhainen ajankohta sille, että tuo flyygelivalo on sähkölamppu? Kukahan tietäisi?]