Ovatko kuorokorokkeet soveliaita kirkossa?

Joulukuussa 1872 Helsingin Nikolainkirkossa kiellettiin Mozartin Requiemin esittäminen siitä syystä, että esittäjät halusivat rakentaa kuorokorokkeet alttarin eteen. Kirkkoraati oli sitä mieltä, että on kirkkosalin pyhyydelle sopimatonta, mikäli kirkkoon rakennetaan ”samanlaisia lawoja kuin konsertti-saleissa ja teatereissa owat tawalliset”. Tästä puhkesi polemiikki (tai nykytermein kohu), jota käytiin käytännössä kaikkien lehtien palstoilla. Kohu laajeni myös kysymykseen, onko soveliasta käyttää kirkkoa ylipäätään tilaisuuksiin, jotka ”etupäässä tarkoittiwat taiteellisen nautinnon hankkimista yksityisille henkilöille, maksua wastaan”. 

Kirkkoraadin päätöksellä Nikolainkirkkoon (eli nykyiseen tuomiokirkkoon) ei saa pystyttää kuorokorokkeita, joten Requiem esitettiin yliopiston juhlasalissa. Kiinnostava ajankuva aukeaa tästä Uuden Suomettaren kannanotosta (27.1.1873):

Puheenjohtaja, Kirkkoherra Snellman, ilmoitti että, sittenkuin täkäläisen Nikolaikirkon urkuristi R. Faltin kirkkoraadin hallinto-waliokunnalta oli pyytänyt sitä warten säädettyä korwausta wastaan 5 p:nä Joulukuuta saada käyttää mainittua kirkkoa hengellistä konserttia annettaissa, jossa seka-ääninen mies- ja naiskööri, orkesteri-soitinten säestäessä, tulisi esittämään Mozartin ”Requiem”’in, hallinto-waliokunta, koska orkesteri ja laulukunta tulisi sijoitettawaksi kuoriin alttarin ympärille, ei luullut woiwansa suostua sanottuun pyyntöön, waan oli kirkkoraadin tarkempaan määräämiseen jättänyt, josko sellainen järjestys oli katsottawa kirkon pyhyyteen soweltuwaksi; ja samalla kuin puheenjohtaja tämän ohessa ilmoitti, että seurakunta yhteisessä kirkonkokouksessa 6 p:nä Joulukuuta 1865 oli wahwistanut taksan kirkon käyttämistä warten, muun muassa, hengellisiin konsertteihin, sekä että mainittu taksa, joka myöskin nyt oli käsillä, määrää korwausta näistä erittäin itse kirkon ja erittäin urkujen käyttämisestä, esitti puheenjohtaja samalla kirkkoraadin päätettäwäksi josko hallinto-waliokunnalla näin ollen oli ollut syytä hyljätä urkuristi Faltinin tekemä pyyntö, sekä eikö kirkkoraadin olisi siihen myöntyminen.

”Koska puheena-olewaa pyyntöä Nikolaikirkon käyttämisestä aiottua hengellistä konserttia warten oli seurannut se ilmoitus, että konserin antamiseen tarpeellista orkesteri-joukkoa, heidän soittimineen, ja lukuisaa laulukuntaa ei woitu sijoittaa urku-lehterille eikä muuhun sellaisissa tilaisuuksissa ennen käytettyyn paikkaan kirkossa, waan että tätä tarkoitusta warten tahdottiin käyttää kirkon kuoria, jossa esittäjät ja soittimet tulisiwat sijoitettawiksi lähelle alttaria ja tämän ympärille; katsoi kirkkoraati, jonka mielestä sellainen järjestys ei soweltunut alttarin pyhyyteen, itsensä sitä wähemmän oikeutetuksi seurakunnan puolesta suostumaan tähän pyyntöön, kun kirkkoraadin jäsenet tiesiwät, että suuri osa seurakunnan jäsenistä myöskin tätä ennen oli tullut loukatuksi sen kautta, että Herran huonetta sillä tapaa oli käytetty sellaisia kansakokouksia warten, jotka etupäässä tarkoittiwat taiteellisen nautinnon hankkimista yksityisille henkilöille, maksua wastaan, mutta eiwät olleet yhteydessa seurakunnan yhteisen tarkoituksen kanssa Herran huoneessa tulla herätetyksi Jumalan sanan tutkimisen ja rukouksen kautta. Ja waikka kirkkoraati toiselta puolen tiesi, ettei ainoastaan urkukonsertteja, joita ei juuri käy antaminen muualla kuin missä urkuja on olemassa, ole mainittu siinä taksassa, jonka seurakunta kirkonkokouksessa 6 p:nä Joulukuuta 1865 on wahwistanut, waan että siinä myöskin puhutaan hengellisestä konsertista ilman uruitta; kuitenkin, koska hallitsijan ja säätyjen myöhemmin hywäksymässä ja nyt woimassa olewassa kirkkolaissa wuodelta 1864, 297 §:ssä säädetään, ”että wihitty kirkko pidettäköön Jumalalle pyhitettynä huoneena ja älköön sitä sellaisiin tarkoituksiin käytettäkö, jotka sen pyhyydelle sopimattomia owat”, tahtoi kirkkoraati seurakunnan tarkempaan määrämiseen yhteisessä kirkonkokouksessa jättää, mitkä ja minkälaiset kirkon warsinaiselle käyttämiselle wieraat tarkoitukset owat katsottawat sellaisiksi, että kirkkoa niitä warten saa antaa käytettäwäksi, sekä, mitä erittäin niinsanottuihin hengellisiin konsertteihin koskee, kuinka sekä kenenkä taikka keidenkä tulee tarkastaa ja hyväksyä sellaisten konserttein programit.”

Kirkkoraadin menetys puheena-olewassa asiassa nosti aikanansa eräällä taholla suurta melua. H. Dagblad wäitti kiwen-kowaan että kirkkoraati oli anastanut itsellensä liikaa waltaa, kun ei se ottanut noudattaaksensa tuota kirkonkokousen päätöstä 6 p:ltä Joulukuuta 1865, jonka kautta määrättiin kuinka suuri maksu kirkossa pidettäwistä hengellisistä konserteista on suorittaminen. Tämän päätöksen kautta olisi muka seurakunta ilman ehdoitta säätänyt että sen kirkkoja saa antaa käytettäwiksi hengellisiä konsertteja warten, järjestettäköön niitä kuinka hywänsä. Kirkkoraadin olisi siis ilman mutkitta pitänyt suostua siihenkin, että Requiem-konserttia warten olisi alttarin ympärille rakennettu Nikolaikirkkoon lawoja orkesteria ja laulukuntaa warten, samanlaisia lawoja kuin konsertti-saleissa ja teatereissa owat tawalliset.

Me puolestamme emme ota uskoaksemme että tämä koskaan on ollut seurakunnan ajatus, ja meidän mielestä on kirkkoraati siis tässä asiassa menetellyt aiwan oikein.

Me emme suinkaan wastusta hengellisten konserttein antamista kirkossa, jos niitä waan käy antaminen sillä tawoin, ettei kirkon tawallista järjestystä mullisteta eikä seurakunnan uskonnollisia tunteita loukata. Me myönnämme myöskin että ylewät hengelliset säwelteokset, sellaiset kuin esim. Mozartin Requiem, hywin suuressa määrässä kohottawat ihmisten mieltä, ja että sellaiset säwelteokset aiwan hywin sopiwat kirkossa esitettäwiksi. Mutta toiselta puolen olemme wakuutetut siitä, että suurin osa seurakuntain jäsenistä meidän maassa wielä owat säilyttäneet uskonnolliset tunteensa niin puhtaina, että kirkko heistä on pyhä paikka, jossa he eiwät salli laitoksia sellaisia, jotka siihen eiwät kuulu ja jotka häiritsewät kirkon tawallista asua. Sanottakoon että se on turhaa arkatuntoisuutta, mutta tämmöinen arkatuntoisuus on ainakin kunniassa pidettäwä.

Niinkuin sanottu, oli kirkkoraati meidän mielestä oikeassa siinä, ettei se antanut suostumustansa niihin laitoksiin, joita Requiem-konserttia warten aiottiin panna Nikolaikirkossa toimeen, ja että konsertin antaminen kirkossa kiellettiin, kun ei sitä sopinut siellä antaa ilman sellaisitta laitoksitta. Ja me toiwomme että seurakuntakin tulee myönnyttämään että kirkkoraati tässä asiassa on oikein menetellyt.

Seurakunnan ratkaistawaksi on kirkkoraati nyt esittänyt kysymyksen, mitkä ja mimmoiset kirkon warsinaiselle tarkoitukselle wieraat tarkoitukset owat kirkkolain 297 §:n nojalla katsottawat sellaisiksi, että kirkkoa niitä warten saa antaa käytettäwäksi. Tämän kysymyksen esittämiseen on kirkkoraadilla ollut sitä suurempi syy, kun nyt woimassa olewa kirkkolaki on ilmestynyt myöhemmin kuin tuo taksa hengellisiä konsertteja warten wahwistettiin, ja kun kokemus paitsi sitä on osoittanut että tämän taksan tarkoitus on hywin epämääräinen.