Kuulan sekakuoroteosten uusi editio (lyhyt arvostelu)

 Olen käynyt läpi Sulasolin julkaisemaa Kuulan sekakuorolaulujen kokonaiseditiota ja olen aivan järkyttynyt.

Editiossa on Kuulan musiikkia muuteltu täysin mielivaltaisesti. Hämmentävästi editiossa on kommentaari, jossa kyllä luetellaan lähteet ja kerrotaan myös jokaiseen lauluun valittu päälähde. Päälähdehän on se lähde, joka on toiminut edition pohjana ja josta tehdyt poikkeamat joko merkitään typografisesti nuottiin tai ainakin luetellaan kommentaarissa. Näin käyttäjä tietää, mitä toimittaja on tehnyt ja millä perustein. Tämä on tärkeää käytettävyyden ja läpinäkyvyyden kannalta, sillä näin käyttäjä voi myös nollata toimittajan tekemän ratkaisun, mikäli on asiasta eri mieltä.

Sulasolin editiossa valitulla päälähteellä – eikä lähteillä ylipäätäänkään – ei ole minkään valtakunnan vaikutusta edition nuottitekstiin. Koko kommentaarin lähdekuvio on vain kosmetiikkaa, sillä edition nuottiteksti ei seuraa mitään lähdettä tai logiikkaa, vaan editio on kokoelma toimittajan mielivaltaisia toimituksellisia muutoksia.

Esimerkiksi voisi ottaa minkä tahansa edition sisältämän laulun, mutta aloitetaan tarkastelu ensimmäisestä. Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut -laulu sisältää useita lähes rikollisia muutoksia. Yksi tällainen löytyy harjoitusnumerosta 9 alkavasta naiskuorojaksosta. Kuulan kahdelle viivastolle kirjoittama neliääninen naiskuorotekstuuri, jossa ääriäänet liikkuvat oktaaveissa, on rikottu mielivaltaisesti. Kuulan kakkosalttostemma on siirretty kakkossopraanoille, kakkossopraanostemma puolestaan on nimetty uudelleen mezzosopraanoksi ja siirretty puolestaan omalle viivastolleen. Tässä kuva sekä Sulasolin editiosta, että Kuulan käsikirjoituksesta, jota editio väittää seuraavansa:

Kohta, jossa Sulasolin stemmat palaavat Kuulan stemmoiksi, on kiusallinen, sillä se muuttaa kohdan luonnetta ikävästi. Kuulalla vain ääriäänet liikkuvat paikallaan pysyvien väliäänten sitoessa jaksoa, Sulasolin editiossa kaikki stemmat liikkuvat, eikä mikään pysy paikallaan:

Sulasolin editiossa on nimetty virheiksi ja sillä perusteella muutettu lukuisia yksityiskohtia, jotka eivät missään tapauksessa ole virheitä. Tällainen löytyy esimerkiksi tahdista 61. Sulasolin edition kommentarissa lukee, että ykkösalton (joka editiossa on siis mezzo) viimeinen e on ”ilmeinen virhe, p.o. dis”. Musiikillisesti en yksinkertaisesti ymmärrä, miten kyseessä on virhe, mutta vielä vähemmän lähdetutkimuksen kannalta! Kuula kirjoitti hyvin yksiselitteisesti puhtaaksikirjoitukseen e:n. Tämän lisäksi hän kirjoitti puhtaaksikirjoituksen pianoreduktioon saman e:n! Ja kaiken kukkuraksi kappaleen luonnoksessa on – arvasit oikein! – e.

Tässä kuvassa on Sulasolin editio sekä käsikirjoituksesta leikkaamani kuva kuorostemmoista sekä pianoreduktiosta (eli Sulasolin editiossa naiskuoro jaettu edelleen kolmelle viivastolle, miehet jopa neljälle):

Tässä vielä kuva luonnoksen naiskuorostemmoista:

Summa summarum: Ei. Ykkösalton viimeinen nuotti tahdissa 61 ei ole virhe, ja sitä ei olisi missään nimessä saanut editiossa muuttaa.

Ongelmallisuuksia löytyy edition aivan jokaiselta sivulta. En aio käsitellä tässä edes kaikkia ensimmäisen laulun ongelmia, mutta muutama on otettava vielä käsittelyyn. Kuula käsitteli systemaattisesti sanoja mäet ja käet yksitavuisina eli vokaalit muodostavat diftongin. Sulasolin editiossa nämä on vaihdettu kaksitavuisiksi sanoiksi, ja jälkimmäisille tavuille on lisätty nuotti. Paitsi että tällainen muuttelu on amatöörimäistä editointia (missään lähteessä ei sanoja ole jaettu), se on myös musiikillisesti täysin tarpeeton: ei ole mikään ongelma laulaa mäet-sanaa diftongina – toisen nuotin lisääminen muuttaa kohdan artikulaatiota tavalla, joka ei ole perusteltu musiikillisesti eikä editoriaalisesti. Tässä on nyt vain yksi yksityiskohta, mutta tämä muutos on tehty laulussa systemaattisesti aina:

Haluan vielä lopuksi ottaa käsittelyyn laulun otsikot, jotka on muutettu myöskin vastoin kaikkea lähdeaineistoa. Laulun otsikko on kaikissa lähteissä Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut, mutta Sulasolin editiossa se on nimeltään Omenapuut. Samalla tavalla on myös Auringon noustessa -laulun otsikko vaihdettu muotoon Auringonnousu, jota ei löydy yhdestäkään lähteestä. Luonnokseen Kuula kirjoitti ensin Auringon korkea nousu, jonka kuitenkin pyyhki yli ja vaihtoi muotoon Auringon noustessa.

Viivastojen lukumäärä olisi vielä yksi ihan oma ongelmakenttänsä Sulasolin editiossa. Ne eivät vastaa lähteitä mutta eivät myöskään musiikin luonnetta: ilmeisenä esimerkkinä tästä on Auringon noustessa -laulun neliääninen fuuga, joka on Sulasolin editiossa kirjoitettu viidelle viivastolle.

Editiota mainostetaan Sulasolin sivuilla ja Sulasol-lehdessä kriittisenä editiona. Itse editiossa muotoilu on varovaisempi. Sen mukaan editiossa on ”pyritty siihen suuntaan”. Kuitenkin editiota lukemalla on selvää, ettei sen tekijöillä ole ollut ymmärrystä editoinnin peruskäsitteistä: mitä tarkoittaa lähde, mitä tarkoitta päälähde, miten käsikirjoituksen ajallinen luonne ja rooli lähdeketjussa vaikuttavat editointiin, millä perusteilla toimittaja voi puuttua päälähteen luentaan, mikä on luonnoksen, puhtaaksikirjoituksen ja julkaisun keskinäinen suhde, mitä käsikirjoituksen kontekstissa tarkoittaa virhe, jne.

Ei liene erimielisyyttä siitä, että Kuulan teokset kuuluvat suomalaisen kuorokirjallisuuden keskeiseen ohjelmistoon. Harmi, etteivät ne ole saaneet arvoistaan kohtelua. Kuulan sekakuoroteokset ansaitsisivat tulla ammattimaisesti toimitetuiksi (mieskuoropuolella tilanne on paljon parempi, sillä YL:n editio on ihan oikeasti kriittinen ja ihan oikea editio).