Euroviisun anatomia – miten sanoa sanottavansa kolmessa minuutissa

Euroviisun tekijä on jo lähtökohtaisesti hankalassa tilanteessa. Hänellä on käytettävissään vain kolme minuuttia, ja tässä hyvin lyhyessä ajassa hänen on kyettävä, paitsi ylipäätään sanomaan sanottavansa, myös vakuuttamaan kuulijansa siitä, että sillä mitä tuli sanotuksi, on jotain merkitystä. Miten rakentaa kolmen minuutin uskottava kokonaisuus? Ajankäyttö onkin yksi äärimmäisen kiinnostava näkökulma euroviisujen tarkasteluun.

Miten tämän vuoden Suomen euroviisukarsinnan eli Uuden Musiikin Kilpailun finaalikappaleitten tekijät ovat sitten saamansa kolmeminuuttisen käyttäneet? Havainnollistaakseni näiden kuuden finaalikappaleen ajankäyttöä olen laatinut asiasta taulukon. Taulukko paljastaa sekä sen mikä kappaleilla on yhteistä, mutta erityisesti sen mikä jokaisessa teoksessa on ainutlaatuista. Esille nousee sekä yllättäviä haasteita että näppäriä ratkaisuja. Vuoden 2020 UMK-finalistien ajankäyttötaulukko näyttää tältä:

  

Ajankäyttötaulukon pohjalta on mahdollista luoda euroviisun – tai tässä tapauksessa oikeammin euroviisuehdokkaan – perusmalli (ks. alla). Perusmallin mukainen kappale alkaa suoraan säkeistöllä, jota kaaviossa olen kuvannut vihreällä värillä. Jo tämä on sinällään kiinnostava huomio, sillä se osoittaa, että perusiskelmään perinteisesti kuuluva alkusoitto näyttää jääneen pois muodista – vain Cicciolina-kappaleessa on ihan oikea alkusoitto (huomaa yllä muista poikkeava oranssi väri)

Perusmallin mukaisessa euroviisussa on kaksi säkeistöä, jotka molemmat päättyvät kertosäkeistöön, joka on keltainen. Kahden vihreäkeltaisen säkeistön jälkeen kuullaan sinisellä kuvattu niin sanottu C-jakso. Se voi olla funktioltaan esimerkiksi koko laulun huipentava hetki tai sitten enemmänkin kontrastia luova jakso, vaikkapa suvantomainen pysähdys ennen viimeisen kertosäkeen pyrotekniikkaa. Keskityn kuitenkin tässä tekstissä vain ajankäyttöön, joten C-osan funktio draaman kaarroksessa on toissijainen (euroviisujen draaman kaarros olisi ihan oman analyysinsä arvoinen aihe, ehkä palaan siihen myöhemmin).

Kaaviona euroviisujen perusmalli näyttää tältä:

Perusmalli tasaisen puoliminuuttisine jaksoineen ei ole pelkkä ajankäytön abstraktio, vaikka siltä saattaakin tuntua. Nimittäin tämän vuoden euroviisuehdokkaista peräti kolme eli tasan puolet toteuttavat sitä hämmentävänkin tarkasti. Perusmallia toteuttavat kandidaatit ovat I Let My Heart Break, Lover View sekä Cicciolina:

Kaikkein lähimpänä perusmallia on I Let My Heart Break, jonka rajakohdat osuvat hyvinkin lähelle perusmallin vastaavia. Perusmallin toteuttaminen lienee tekijöiltä varsin tietoinen ratkaisu, sillä kyseinen teos on koko finaalikuusikon ainoa, joka pitää sisällään myös sen kaikkein euroviisumaisimman eleen: euroviisumodulaation. I Let My Heart Break alkaa b-mollissa ja päättyy h-molliin viimeisessä kertosäkeessä toteutuneen nostatuksen ansiosta.

Lover View -laulun rakenne on muuten täysin sama, mutta sen jaksot ovat hieman pitemmät. Koska kuitenkin senkin on sanottava sanottavansa kolmen minuutin aikarajan puitteissa, ovat tekijät olleet pakotettuja tiukkaan päätökseen: laulun viimeistä kertosäettä on alkupuolen osalta hieman lyhennetty. Kokonaan toistettuna se ei olisi mitenkään mahtunut jäljellä olevaan 25 sekuntiin, sillä sen kesto on yli puoli minuuttia. Mutta hätä on keksinyt tässäkin tilanteessa keinot.

Cicciolina eroaa peruskaavasta, kuten aiemmin on jo todettu, koska siinä on alkusoitto. Ajankäytöltään se on muuten kuitenkin perusmallin mukainen jopa jaksojen puoliminuuttisten kestojen osalta. Kaaviosta on helppo nähdä, mistä alkusoiton tarvitsema 15-sekuntinen on otettu, sillä C-osa on puolen minuutin sijaan 15 sekuntia pitkä.

Peruskaavan mukainen viisu on myös Bananas-laulu. Olen halunnut käsitellä sitä kuitenkin erikseen, sillä sen suhde ajankäyttöön poikkeaa täysin muista. Sen tekijöiden motto näyttää olevan ”ei oo häpee olla nopee”. Laulun säkeistö sisältäen kertosäkeistön on selvästi alle minuutin mittainen, mistä syystä laulun C-osa on valmiina alkamaan jo hetimiten puolentoistaminuutin jälkeen. Ensimmäisestä taulukosta on havaittavissa, että samassa ajassa (eli 1:34), jossa Bananas jo aloittelee C-osaa, on I Let my Heart Break vasta siirtymässä toiseen kertosäkeistöön!

Alkupuolen nopeutta tekijät ovat pyrkineet kompensoimaan kasvattamalla sekä C-osaa että pidentämällä viimeistä kertosäettä, mutta näistä huolimatta he jättävät lähes 20 sekuntia sallitusta kestosta käyttämättä, mitä kuvaa musta alue. En osaa sanoa, onko tämä tuhlailua vai tehokkuutta. Olen taipuvainen tuhlailun puoleen, sillä C-osan alussa on useampi sekunti, jota voisi kutsua tyhjäkäynniksi ennen varsinaisen C-osan alkua. Muilla ei ole ollut tällaiseen varaa.

 

Ehdokkaista kaksi on päättänyt ottaa riskin ja rikkoa viisuajankäytön peruskaavaa. Looking Back -laulu luottaa kahden teeman taktiikkaan, eikä sen palkissa siksi näy sinistä väriä ollenkaan.

 

Kiinnostavimpana tapauksena ajankäytöllisesti pidän Eternity-laulua, jonka tekijät ovat sijoittaneet kahden ensimmäisen säkeistön väliin lyhyehkön mutta huipentavan välikkeen, jonka materiaalista kasvaa myöhemmin eli toisen säkeistön jälkeen lopulta kokonainen C-osa. Ratkaisu on hieno, mutta kuluttaa hirveästi aikaa: ylimääräisen välikkeen takia C-osanjälkeiselle kertosäkeelle on kolmesta minuutista jäljellä enää 11 sekuntia; toisin sanoen minkäänlainen kertosäkeen kertaaminen ei enää käy päinsä. Tekijät ovat ratkaisseet ajankäytöllisen ongelman sijoittamalla noihin 11 sekuntiin viittauksen kertosäkeistön sijaan biisin aloittavaan melodiaan. Eternity on näin ollen kuusikosta ainoa, joka ei pääty kertosäkeistöön.

Sakari Ylivuori

(disclaimer: sekuntiluvut ovat suurpiirteisiä, koska esimerkiksi Youtube ja Spotify antavat hieman eri luvut. Spotifyssa joidenkin biisien alkuun lisätty vähän hiljaisuutta, mikä selittää eroavaisuuden.)