Pieni huomio omien asenteiden tunnistamisesta
Kokoomuksen Naisten Liitto on tehnyt ensi viikonloppuna (8.–10.6.)
Turussa kokoontuvalle
Kokoomuksen puoluekokoukselle aloitteen, jonka otsikko on
Työelämän mahdollisuuksien tasa-arvo
Kokoomuksen työelämälinjausten prioriteetiksi. Kokoomuksen puoluehallitus
kirjoittaa kannattavansa aloitetta, eli puoluehallitus esittää, että
puoluekokous hyväksyisi aloitteen. Vastauksessaan puoluehallitus kirjoittaa
asiasta mm. seuraavalla tavalla:
Aloitteen mukaan Suomessa
tarvitaan asennemuutosta murtamaan työelämän vahva jako nais- ja miesvaltaisiin
aloihin. Stereotypioista olisi päästävä irti, jotta jokainen ihminen
sukupuoleen tai muihin määritteisiin katsomatta voisi kehittyä ja menestyä vapaasti.
Aloitteessa tuodaan erinomaisesti esiin työelämän tasa-arvotilanteen monet
puolet. Omaksumamme asenteet esimerkiksi eri ammattiryhmien sukupuolikäsityksistä
muodostuvat jo hyvin nuorina. Sukupuoleen liittyviä asenteita ja mahdollisia
virheellisiä käsityksiä sukupuolen aiheuttamista rajoitteista pitäisi pystyä
hälventämään jo aivan lapsesta asti. (puoluehallituksen vastaukset, sivut 18–19)
Yhdyn puoluehallituksen sanoihin tältä osin täydestä
sydämestäni.
Puoluehallituksen vastaukset toimivat erinomaisena
esimerkkinä myös siitä, miten syvällä nuo nuorena omaksumamme virheelliset
käsitykset ja asenteet sukupuolen aiheuttamista rajoitteista ovat. Nimittäin
ottaessaan kantaa Pirkanmaan Kokoomusnuorten väsynyttäkin väsyneempään
aloitteeseen Maamme-laulun vaihtamisesta Finlandia-hymniksi tuo samainen puoluehallitus,
joka on samalla sivulla huolissaan virheellisistä käsityksistä sukupuolen
aiheuttamista rajoitteista, kirjoittaa:
Maamme-laulussa
intervallirakenne ja sävelkulku, maskuliinisuus sekä mahtipontisuus tekevät
siitä soveltuvan kansallislauluksi. (puoluehallituksen vastaukset, sivu 18)
Puoluehallitus päätti sitten demonstroida ihan käytännössä,
mitä nuo asenteet ovat sanomalla eksplisiittisesti omana julkilausumanaan, että
Maamme-laulun maskuliinisuus on yksi niistä ominaisuuksista, jotka tekevät
siitä soveltuvan Suomen kansallislauluksi. Että kansalliseksi symboliksi ei
mikään feminiininen jollotus kelpaa, vaan kyllä siinä pitää olla aimo annos
fallosta.
Toivotan onnea Kokoomuksen Naisten Liitolle: töitä näyttää
vielä olevan jäljellä!
Kommentit
Lähetä kommentti