"Viro on ryöstänyt kansallislaulumme"
Urheilupiireissä
kuohuu (2001)
Helmikuun 19. päivänä vuonna 2001 keräännyttiin monissa
kodeissa ympäri Suomea seuraamaan Lahdessa järjestettyjä hiihdon
maailmanmestaruuskilpailuja. Vuorossa oli miesten 30 kilometriä perinteisellä
tyylillä, ja suomalaisyleisön toiveet olivat tavalliseen tapaan korkealla. Toiveet
eivät kuitenkaan toteutuneet, vaan hiihdon voitti Viron ykköshiihtäjä Andrus
Veerpalu dramaattisesti vain kahden sekunninkymmenyksen marginaalilla toiseksi
tulleeseen Norjan Frode Estiliin isäntämaan menestyksen ollessa perin vaatimatonta.
Illalla Lahden torilla juhlistettiin Veerpalua, jonka voitto
oli historiallinen. Veerpalu oli nimittäin voitollaan saavuttanut itsenäiselle
Virolle historiansa ensimmäisen hiihdon mm-kultamitalin. Suomalaiset tuntuivat
olevan aidosti iloisia veljeskansansa menestyksestä, kunnes palkintojenjaossa
tapahtui jotain hämmentävää. Veerpalun käännyttyä mitali kaulassaan kohti
lippusalkoja, joista keskimmäiseen pian nousisi Viron sinimustavalkea lippu,
kajahti ilmoille Maamme-laulu. Totta kai kaikki tiesivät, että Suomella ja
Virolla oli yhteinen kansallislaulu, mutta Lahden mm-hiihtojen palkintojenjako
konkretisoi asian aivan uudella tavalla. Moni hämmentyi, kun modernin
suomalaisen kansallistunteen kaikkein pyhimmässä eli suomalaisille perinteisen
menestyslajin palkintojenjaossa ei-suomalaisen voittajan kunniaksi soitettiin
Suomen kansallislaulu.
Yksi näistä hämmentyneistä oli kansanedustaja Sulo
Aittoniemi. Aittoniemi reagoi asiaan välittömästi tehden asiasta eduskunnassa
kirjallisen kysymyksen jo Andrus Veerpalun palkintojenjakoa seuraavana päivänä.
Helmikuun 20. päivä päivätyssä kirjallisessa kysymyksessään Aittoniemi
kirjoittaa:
Kansallislaulu, lippu ja oma
raha ovat tärkeitä kansan identiteetin kannalta. Raha menee ensi vuoden alussa.
Lippu toistaiseksi jää, mutta kansallislaulun kanssa on ongelma, eteläisellä
naapurimaalla Virolla kun on sama kansallislaulu kuin Suomella. Miten niin on
voinut tapahtua, on minulle oikeastaan tuntematon asia. Asialla on merkitystä
sikäli, että nousevan urheilumaan Viron kansallislaulu saattaa useinkin soida
ilmoille, niin kuin nyt on käynyt Lahden maailmanmestaruuskisoissa. […]
Mitä mieltä hallitus on siitä,
että ryhdytään toimenpiteisiin nykyisen Maamme-laulun vaihtamiseksi johonkin
toiseen kansallishymniin, esimerkiksi Finlandiaan, jolloin nykyinen
kansallislaulumme jää yksinoikeudella Viron käyttöön? (KK 167/2001)
Aittoniemen kirjallinen kysymys ei lopulta noussut julkiseen
keskusteluun sillä tavalla, kuin aloitteen laatija oli ehkä toivonut.
Suomalaisten lukuisat doping-käryt ja erityisesti niiden jälkipuinti imivät
tehokkaasti hapen kevään 2001 julkisessa keskustelussa muilta aiheilta. Moni
tuskin huomasi, että kuukautta myöhemmin (20.3.2001) kulttuuriministeri Suvi
Lindén vastasi Aittoniemen kysymykseen, ettei hallitus nähnyt mitään aihetta
toimiin kansallislauluasian tiimoilta.
Lehtikirjoittelu
johtaa lakialoitteisiin (2003)
Unto Hämäläinen kirjoitti Helsingin Sanomien
kuukausiliitteeseen 12/2003 artikkelin Maamme-laulusta. Hämäläinen pohti
artikkelissaan usean asiantuntijan voimin sen asemaa niin Suomen kuin Vironkin
kansallislauluna ja pohdiskeli vaihtoehtona Suomen kansallislaulun vaihtamista
Finlandia-hymniin sekä Viron kansallislaulun vaihtamista Gustav Ernesaksin
säveltämään Mu isamaa on minu arm –
Hämäläisen artikkeli julkaistiin myös Eesti Ekspress -lehdessä. Yksi artikkelia
varten haastateltu asiantuntija oli nykyinen Euroopan historian professori Laura Kolbe, joka
muistutti, ettei Maamme-laulusta ole säädetty lakia tai asetusta, vaan sen
asema perustuu käytäntöön.
Tähän yksityiskohtaan havahtui kansanedustaja Christina
Gestrin, jonka mielestä oli suuri epäkohta, ettei Suomen kansallislaulusta,
toisin kuin vaakunasta ja lipusta, ollut virallista lainsäädäntöä. Hän näki,
että Maamme-laulu ansaitsi tulla nostetuksi kansallissymbolin asemaan Suomen
leijonan ja siniristilipun rinnalle. Joulukuussa 2003 hän jätti eduskunnalle
lakialoitteen Maamme-laulun säätämiseksi Suomen kansallislauluksi (LA
158/2003). Gestrin itse kertoi lakialoitteesta käydyssä
täysistuntokeskustelussa aloitteensa pontimena olleen nimenomaan lehdistössä
loppuvuodesta 2003 käyty kansallislauludebatti:
Silloin itse havahduin
ymmärtämään, että Maamme-laululla ei ole virallista statusta. Sen vuoksi tein
tämän lakialoitteen tästä mielestäni aivan vakavasti otettavasta asiasta.
(täysistunnon pöytäkirja 12.2.2004)
Gestrinin aloite poiki nopeasti vasta-aloitteen. Sen takana
oli Kimmo Kiljunen, joka myös halusi kansallislaulusta säädettävän lakiteitse.
Hän tosin vastusti Gestrinin ehdotusta Maamme-laulun virallistamisesta ja
esitti puolestaan lakialoitteessaan (LA 166/2003), että Suomen kansallislauluksi
olisi säädettävä Sibeliuksen Finlandia-hymni. Asiasta Kiljunen oli kirjoittanut
jo viitisen vuotta aiemmin kirjassaan Nahkurin
orsilla: kansanedustajana Suomessa (1998, 155–156), minkä hän toi myös
painokkaasti täysistuntokeskustelussa esiin. Tällä silmänkääntötempulla
Kiljunen yritti sumentaa sen faktan, että Gestrinin aloite oli päivätty 4.12.
ja hänen omansa 18.12.; Kiljuselle tuntui olevan tärkeää, ettei hänen
aloitettaan nähtäisi ”vain” vasta-aloitteena.
Vaikka Kiljusen vasta-aloitteen perusteluosa oli koristeltu
historiallisin tiedoin ja vetoamalla Finlandian sisältämään syvään
kansallistunteeseen, lakialoitteesta käydyssä täysistuntokeskustelussa Kiljunen
nosti painokkaasti esiin saman ongelman, mikä oli Aittoniemen kirjallisen kysymyksen
taustalla kaksi vuotta aiemmin: kansallislaulun käyttämisen
urheilukilpailuissa. Myös Kiljunen näki todellisena ongelmana tilanteen, jossa
toisiaan vastaan kilpailevilla valtioilla on sama kansallislaulu. Eduskunnan
täysistunnossa Kimmo Kiljunen kertoi omista kokemuksistaan, jotka saivat hänet
kirjoittamaan lakialoitteen, jolla Maamme-laulu korvattaisiin Sibeliuksen
Finlandia-hymnillä:
Kun puhutaan sitten
sotkeutumisesta, muistan, kun Erki Nool voitti kultaa muistaakseni Sidneyn
olympialaisissa. Itse en ollut tapahtumaa näkemässä mutta kuulin Maamme-laulun
melodian televisiosta. Häpsähdin, onko Suomi voittanut kultamitalin. Pitkään
ihmettelin, onpa erikoinen tilanne, kun en hoksannut silloin, että kyseessä
olikin itsenäisen Viron edustaja Erki Nool. Tämän tapaisia tilanteita
välttääksemme tietysti voisimme arvioida tämän asetelman uudelleen.
(täysistuntopöytäkirja, 12.2.2004)
Kiljunen nostaa keskustelussa esiin vielä yhden konkreettisen
kauhuskenaarion: Viron ja Suomen välisen maaottelun.
Tämä on aito ongelma, ja tämä
meidän täytyy tunnistaa, että kansallislauluilla me määritämme omaa
identiteettiämme suhteessa muihin maihin, muihin kansallisuuksiin, muihin
kansakuntiin.(ibid.)
Keskustelun jälkeen eduskunta päätti siirtää sekä Gestrinin
että Kiljusen aloitteet perustuslakivaliokuntaan, jonka hellässä huomassa ne
ovat ilmeisesti vielä tänäkin päivänä.
Kokoomuksen
puoluekokous Lappeenrannassa (2016)
Sekä Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuosi (2015) ja
Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi (2017) aiheuttivat kumpainenkin
keskustelua kansallislaulusta. Juhlavuodet nähtiin erinomaisina
mahdollisuuksina vaihtaa Maamme-laulu Finlandia-hymniin. Asiasta
yksityishenkilöiden tekemät kolme kansalaisaloitetta jäivät kuitenkin vaille
merkittävää kannatusta keräten tuekseen parhaimmillaankin vain satoja ääniä,
joten niiden poliittinen painoarvo jäi lähelle nollaa. Samanlaiseen muutaman
sadan kannattajan tulokseen pääsi myös kansalaisaloite, jossa vaadittiin
Daruden Sandstormin nimittämistä
Suomen kansallislauluksi – onhan Suomi tullut tunnetuksi teknologiastaan ja
konemusiikistaan, kuuluivat aloitteen perustelut.
Aivan toisen painoluokan keskustelu käytiin loppukeväästä
2016, kun kaksi Kokoomuksen nuorisojärjestöä teki puolueensa Lappeenrannassa
järjestetylle puoluekokoukselle erilliset mutta pääosin saman sisältöiset
aloitteet Maamme-laulun korvaamiseksi Finlandia-hymnillä (aloitteet 29 ja 30).
Molemmissa pontimena oli Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunnioittaminen, vaikka
toki myös Viron kansallislaulu nimettiin nykytilanteessa ongelmalliseksi
(erityisesti aloite 30). Puoluekokousaloitteen painoarvo on monella tapaa
samanlainen kuin kansalaisaloitteen: aloitteentekokynnys on matala, joten
puoluekokous saa käsiteltäväkseen hyvin monenlaisia ja -tasoisia aloitteita,
jotka eivät välttämättä vastaa kuin hyvin pienen osan puolueväen mielipiteitä.
Aloitteet sinällään eivät siis ole painavia avauksia.
Nämä kaksi kansallislaulualoitetta saivat kuitenkin
merkittävästi painoarvoa, sillä ne keräsivät nimekkäitä tukijoita. Merkittävimpänä
tukijoista oli Kokoomuksen puoluehallitus, joka esitti, että puoluekokous
hyväksyisi molemmat aloitteet. Myös useampi nimekäs kokoomuslainen osoitti
julkisuudessa tukensa aloitteille. Kiinnostavan lisän keskusteluun toi
käynnissä ollut Kokoomuksen puheenjohtajakisa, joka ratkaistiin samaisessa
kokouksessa. Kansallislaulualoitteen kannattajiksi tunnustautuivat peräti kaksi
kolmesta puheenjohtajaehdokkaasta, kun sekä Alexander Stubb että Elina Lepomäki
ilmoittivat puoltavansa Maamme-laulun korvaamista Finlandia-hymnillä. Stubb
muotoili kannatuksensa Oulussa järjestetyssä puheenjohtajavaalipaneelissa
seuraavasti:
Finlandia on mielestäni yksi
maailman kauneimmista musiikkikappaleista. Siinä on voimakas,
kansallisromanttinen sävy. Sen on säveltänyt yksi maailman suurimmista
klassisen tähdistä. Kun Suomi täyttää sata vuotta, olisi hienoa jos voisimme
kajauttaa maailmalle perinteisen Finlandian. (Aamulehti 27.5.2016)
Puolueen puheenjohtajaehdokkaista vain Petteri Orpo ilmaisi
tukensa Maamme-laululle. Oireellisesti Orpon humoristinen perustelu oli otettu
urheilumaailmasta:
Maamme-laulu on upea. Jos voin
vähän keventää: Kun Juti itki vuonna 1995, kun lauloi Maamme-laulua, ei sitä
voi senkään takia vaihtaa. (ibid.)
Lappeenrannan puoluekokouksessa Petteri Orpo valittiin
Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja molemmat nuorisojärjestöjen
kansallislaulualoitteet Maamme-laulun korvaamisesta Finlandia-hymnillä
kaatuivat nimekkäistä kannattajistaan huolimatta selvästi jo alustavassa
äänestyksessä.
******
Yllä olen pyrkinyt maalamaan yleiskuvan Maamme-laulun asemasta
2000-luvulla käydyn poliittisen keskustelun kolmesta aallosta. Seuraavassa
tekstissä analysoin kansallislaulukeskustelussa käytettyä retoriikkaa. Lupaan myös kertoa, mistä otsikon sitaatti on.
Petteri Orpo puhuu asiaa! Miksi emme korostaisi kansojemme yhteisyyttä sen sijaan että puhkuisimme Viron suhteen vieläkin jonkinlaista isoveliasennetta?!
VastaaPoistaMitä Finlandiaan tulee, sehän kulkeutui suomalaisten lähetyssaarnaajien toimesta mustan Afrikan kirkkoihin ja kouluihin. Kuka takaa, ettei jonakin päivänä arvokilpailun podiumilla seiso musta juoksija jostain nimeämättömästä pikkuvaltiosta, jonka kunniaksi areenalla kajahtaa Sibeliuksen Finlandia. Miten sitten suu pannaan?
"Taiteen henki on vapaus", sanoi aikanaan Taneli Kuusisto. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia tässä yhteisessä biosfäärissä. Pilvet eivät katso, kenen päälle ne satavat.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMikäli viittaat Biafran 1960-luvun kansallislauluun, sillä ei taida olla mitään tekemistä suomalaisten lähetyssaarnaajien kanssa. Melodia siihen otettiin amerikkalaisesta virsikirjasta, jonne Finlandia-hymni oli päätynyt paljon aiemmin. En usko, että biafralaiset tiesivät sen taustaa suomalaisena lauluna.
Poista