”Viro on ryöstänyt kansallislaulumme” (osa 2)

Nimimerkki Rebel käynnisti elokuussa 2001 keskustelun jääkiekkouutisiin keskittyvän Jatkoaika-verkkojulkaisun keskustelupalstalla:

Tätä monet puhut [sic] eri forumeissa ja monelta ihmiseltä olen kuullut, että mielummin [sic] haluisivat lätkä yms. matseissa kuulla Finlandian iänikuisen virolaiskappaleen Maamme-laulun paikalla. Mitä mieltä ovat arvon Jatkoaikalaiset? Maamme-laulu vai Finlandia Suomen kansallislauluksi.

Itse olen vahvasti Finlandian kannalla, aina biisin kuullessa nousee tippa linssiin ja muistaa veteraanien taiston sen hyväksi, että meillä on vapaa maa. Maamme-laulu ei minussa juuri mitään tunteita herätä.

Tämmöinen ajatus tuli mieleen eilen fudismatsissa Maamme-laulua hoilatessa.
(Jatkoajan keskustelupalsta, 16.8.2001)

Lahden 2001 mm-hiihtojen palkintojenjaon jälkilöylyt (ks. edellinen teksti) näkyvät jo Rebelin tekstin avausvirkkeessä: Maamme-lauluahan on 1800-luvun lopulta alkaen sekä aina läpi koko 1900-luvun haukuttu plagiaatiksi saksalaisesta kansan- ja/tai juomalaulusta – tai vähintäänkin sille on nyrpistelty nenää, koska se on saksalaisen maahanmuuttajan tuotos. Veerpalun historiallisen hiihtovoiton jälkeen siitä tuli yllättäen ”iänikuinen virolaiskappale”. Keskustelun siirtyminen hetkeksi saksalaisuudesta virolaisuuteen on kiinnostava oire siitä, kuinka modernin suomalaisen kansallisidentiteetin tuoreimmaksi uhaksi nousi 2000-luvun alussa nimenomaan Viron nuori urheilumahti. Kansanedustaja Aittoniemi käytti alkuvuodesta 2002 lausetta ”Viro on ryöstänyt kansallislaulumme” peräti kahdesti virallisissa yhteyksissä (toimenpidealoite 24/2002 vp ja kirjallinen kysymys 128/2002).

Jatkoajan keskustelupalsta on itse asiassa varsin hyvä Maamme-laulukeskustelun peili, sillä se on aktivoitunut aina, kun kansallislaulukeskustelu on politisoitunut. Esimerkiksi Rebelin 2001 aloittaman keskusteluketjun hiljennyttyä hetkeksi palstalla avattiin 22.12.2003 uusi kansallislaulun vaihtamista koskeva ketju, jossa keskustelun lähtökohtana oli Kimmo Kiljusen neljä päivää aiemmin tekemä lakialoite. Uusi ketju jäi kuitenkin hyvin lyhyeksi Rebelin alkuperäisen ketjun aktivoiduttua uudelleen paria vuotta myöhemmin. Kuitenkin kevään 2016 Kokoomuksen puoluekokoukseen liittynyt keskustelu käytiin samanaikaisesti molemmissa ketjuissa.

Kiinnostavin aspekti nettikeskustelun suhteessa ”viralliseen” poliittiseen keskusteluun on se, että nettikeskusteluissa (myös Jatkoajan ulkopuolella) pyörivät täsmälleen samat seitsemän argumenttia kuin mitä on luettavissa niin molempien vuonna 2003 tehtyjen lakialoitteiden perusteluosiossa kuin vuoden 2016 Kokoomuksen puoluekokousaloitteiden ja puoluehallituksen puollon perusteluissakin. Nettikeskustelun ja virallisen keskustelun ero on yksinomaan niiden käyttämässä retoriikassa, minkä ansiosta pohjimmiltaan täsmälleen samat argumentit näyttävät hyvin erilaisilta.

Muotoilisin eron seuraavalla tavalla: nettikeskusteluissa kirjoittajan argumentoinnissaan käyttämä logiikka on avoimesti näkyvillä – niin hyvässä kuin pahassakin –, kun taas virallisissa keskusteluissa todellinen logiikka on useimmiten pyritty peittämään.

Kerron vasta myöhemmin, mitä nuo seitsemän argumenttia ovat, ja keskityn nyt tuohon eri foorumeilla käytyjen keskustelujen retoriseen eroon. Pointtiani on ehkä helpoin havainnollistaa esimerkillä: virallisissa teksteissä kaihdetaan viittaamista suorasti Maamme-laulun säveltäjän maahanmuuttajataustaan negatiivisessa mielessä, vaikka Paciuksen saksalaisuus tuntuu olevan yksi yleisimmin käytetyistä argumenteista puoltamaan Maamme-laulun vaihtamista Finlandia-hymniin. Nettikeskustelussa tämä sanotaan suoraan, mutta virallisissa yhteyksissä Maamme-laulun säveltäjän maahanmuuttajuus on yleensä piilotettu Finlandia-hymnin positiiviseksi ominaisuudeksi. Hyvänä esimerkkinä vaikka Pirkanmaan Kokoomusnuorten aloite (aloite no 30) Kokoomuksen 2016 puoluekokoukselle, jossa kirjoitetaan:

Suomi ansaitsee kansallislaulukseen […] kotimaisen kansallislaulun. (Aloitteet, sivu 40)

Retorisella kikalla annetaan ymmärtää, että nykytilanteessa Suomen kansallislaulu ei olisi kotimainen, mutta aloite ei mainitse sanallakaan, mikä tekee Suomen nykyisestä kansallislaulusta ei-kotimaisen. Onhan Maamme-laulu kuitenkin sävelletty Suomessa, suomalaisen runoilijan runoon, isänmaallista suomalaista tapahtumaa varten. Ainoaksi ei-kotimaiseksi yksityiskohdaksi jää laulun säveltäjä, mutta sen sanomisen sijaan korostetaan Finlandia-hymnin kotimaisuutta.

Toisin kuin virallisissa teksteissä, tätä aspektia ei piilotella nettifoorumeilla, minkä osoittaa myös se, että esimerkkejä olisi satoja. Tässä yksi, jota on pehmitetty hymiöllä:

Paitsi, että Finlandia on parempi biisi, se on sentään Sibben säveltämä, eikä minkään saksalaispakolaisen ;)  (nimim. Moto, Jatkoajan keskustelupalsta, 16.8.2001)

Puhetaidon mestarinäyte

Kimmo Kiljunen tasapainoili Paciuksen saksalaisuudesta puhuttaessa taitavasti kahden rekisterin välisellä ohuella nuoralla. Kiljusen omasta lakialoitteestaan eduskunnan täysistunnossa käyttämä retoriikka osoittaa kokeneen poliitikon virtuoosista puhetaitoa, jossa pohjimmiltaan on kuitenkin kyse täysin samasta retorisesta kikasta kuin Kokoomusnuortenkin aloitteessa. 

Kiljunen kertoo ensin myönteisessä sävyssä Maamme-laulun merkityksestä suomalaisessa kulttuurissa, mutta sitten tuo yllättäen esiin, että Finlandia-hymni on sävelletty Suomea varten; yksityiskohta, joka antaa ymmärtää, että Maamme-laulu ei olisi sävelletty Suomea varten, vaikka tätä ei ääneen sanotakaan:

On itse kullakin meistä, jotka itsenäisessä Suomessa olemme eläneet, vahvoja hetkiä, jolloin me olemme assosioineet itsemme Maamme-laulun kautta niihin kansallisiin pyrkimyksiin ja saavutuksiin, joita suomalaiset ovat aikaansaaneet. Me olemme myöskin tottuneet Maamme-lauluun, se on kaunis sävellys, mutta silti tietenkin sävelteoksena Finlandia-hymni on sävelletty Suomea varten. (täysistuntopöytäkirja 12.2.2004)

Tämän jälkeen Kiljunen kertoo, kuinka jotkut – ei hän – pitävät Maamme-laulun heikkoutena sitä, että se on ”saksalaisperäisestä balladista luontevasti saatu”, että sen säveltäjä on ”saksalaisperäinen” ja että se on sävelletty ”ruotsinkielisiin sanoihin”. Tällaista puhetaitoa ei voi kuin ihailla: Kiljunen saa aloitteensa perusteluihin mukaan muukalaisvihamielisyydessään kaikkein vastenmielisimmätkin aloitettaan tukevat argumentit – mukaan lukien kuuluisan lauseen ”sen on saksalainen säveltänyt ruotsalaiseen tekstiin” –, mutta hän onnistuu samalla asemoimaan itsensä henkilöksi, joka kannattaa kyllä näiden argumenttien ajamaa asiaa, mutta hän henkilökohtaisesti tekee sen ainoastaan muista, ylevistä argumenteista käsin. 

Maamme-laulukeskustelun kaksi rekisteriä yhdistävä retorinen kikka on täydellinen.