Jyväskylän seminaarin haamukuoro

Suomen kuoromusiikinhistoriassa kummittelee. Vaikka haamukuoroa on vaikea nähdä paljaalla silmällä, siitä voi nähdä vilahduksen, kun ristivalottaa historianlehtiä. Esimerkiksi Suomen kuorolaulun historiasta, Laulun tenhoisa taika, haamukuoron saa esiin lukemalla rinnakkain sivuja 26 ja 27. Sivu 26 kertoo suomalaisen naiskuorotoiminnan alkuvaiheesta seuraavaa:

”Suomalaisen naiskuorotoiminnan kannalta merkittäväksi ajankohdaksi muodostui vuosi 1864, jolloin maassamme aloitti toimintansa ensimmäinen naiskuoro Vår-Föreningen.” (Pajamo 2015, 26)

Haamukuoro tulee esiin, kun tätä virkettä vasten lukee seuraavalta sivulta löytyvän virkkeen:

”Naiskuorolaulua kuultiin 1860-luvulla myös Jyväskylässä, missä musiikin lehtori E.A. Hagforsin johtama 15-henkinen naiskuoro esiintyi vuonna 1863 toimintansa aloittaneen seminaarin ensimmäisissä musiikkinäytteissä keväällä 1864.” (Pajamo 2015, 27)

Vår förening -lauluyhtyeen historia on hyvin dokumentoitu. Svenska Litteratursällskapet (SLS) pitää hallussaan sen johtajan, Thérèse Deckerin (myöh. Hahl) arkiston sekä erään lauluyhtyeen jäsenen, Aina Topeliuksen (myöh. Nyberg) päiväkirjaa ja kirjeenvaihtoa. Olen käynyt nämä läpi ja dokumenteista käy yksiselitteisesti ilmi, että seitsemän nuorta naista perusti kyseisen yhteen Kaisaniemen puistossa 20.3.1864, ja se esiintyi ensimmäisen kerran spontaanissa yksityistilaisuudessa Topeliusten kotona 5.10.1864. 

Minua on jo jonkin aikaa hämmentänyt, miksi Vår förening on historiankirjoituksessa nimetty Suomen ensimmäiseksi naiskuoroksi, jos kerran Jyväskylän seminaarissa oli naiskuoro, joka sekä perustettiin (syksy 1863) että ensiesiintyi (musiikkinäytteet olivat 7.–8.6.1864) aiemmin kuin Vår förening. Tätä oli tutkittava tarkemmin. Löytämäni aineiston perusteella haluaisin väittää, ettei Jyväskylässä ollut 1860-luvulla ainakaan julkisesti esiintyvää naiskuoroa ja että historiankirjoissamme kummittelee.

Silminnäkijälausunto vuodelta 1864

Jyväskylän seminaarin ensimmäisissä musiikkinäytteissä kesäkuussa 1864, jolloin siis Suomen mahdollisesti ensimmäinen naiskuoro väitetysti esiintyi, oli paikan päällä kirkollistoimituskunnan päällikkö H. V. W. Furuhjelm, joka kirjoitti tilaisuudesta esimiehilleen virallisen raportin. Furuhjelmin raportti julkaistiin myös useassa lehdessä, ja se on haamukuoron osalta kiintoisaa luettavaa:

”Se tapa, millä neli-ääniset laulut laulettiin, osittain ainoastansa miehen-äänillä, osittain miehen- ja waimon-äänillä sekaisin, todistaa laulun opettajan tohtori Hagforsin erinomaista taitoa oppilastensa johtamisessa ja heidän mielensä innostamisessa tähän jalouttawaan siwistyskeinoon.” (Suometar 25.10.1864).

Raportti on alun perin ruotsinkielinen: ”Det sätt, hvarpå de fyrstämmiga sångerna utfördes, dels endast med karlröster, dels med blandade karl- och fruntimmersröster, vittnar om sångläraren doktor Hagfors’ utmärkta förmåga att leda sina lärjungar och lifva deras sinne för detta förädlande bildningsmedel.”

Nykykorvalle hauskankuuloinen kuvaus on sisällöltään varsin yksiselitteinen: tutkintotilaisuudessa tasokkaan näytteen antoivat sekakuoro ja mieskuoro – naiskuoroa ei Furuhjelm mainitse sanallakaan.

Seuraavat tutkinnot

Myös löytämissäni seuraavien vuosien raporteissa naiskuoroesitykset loistavat poissaolollaan. Jyväskylän seminaarin toisissa eli vuoden 1865 tutkinnoissa ”[k]oko oppilaitoksen sekä mies- että naisoppilaat lauloiwat yhdessä muutamia sekalaiselle köörille sowitettuja lauluja ja miesoppilaat myös neliäänisiä lauluja” (Suomen Julkisia Sanomia 26.10.1865), ja vuoden 1867 tutkinnoissa ”kokoontuivat kaikki opettajat ja oppilaat voimistelusaliin, jossa oli juhlalliset päättäjäiset. Väkeä oli siellä tungokseen asti. Kun oli rukous pidetty, seurasi näytteitä laulussa ja soitossa; laulettiin mies- ja sekakuoroja; soitettiin lyhempiä kappaleita pianolla ja harmoniolla” (suomennos: Rautio, 1913, 211).

Vuosien 1866 ja 1868 tutkintokuvauksia en tähän hätään löytänyt, mutta vielä vuoden 1869 tutkintojenkin ohjelmassa oli kyllä varsin mittava kattaus seka- ja mieskuorolauluja sekä muutamia piano- ja harmooniesityksiä – muttei yhden yhtään naiskuorokappaletta (ks. myös Pajamo 2015, 32).

Alkaa näyttää vahvasti siltä, että Jyväskylän seminaarin tutkinnoissa ei kuultu naiskuoroa 1860-luvulla lainkaan, vaikka näin Suomen kuoromusiikin historiat melko yksimielisesti väittävätkin.

Haamukuoron synty

Vuonna 1945 julkaistiin Sulho Rannan toimittama teos Suomalaisia säveltäjiä, johon Veikko Helasvuo kirjoitti artikkelin Jyväskylän seminaarin ensimmäisestä musiikinlehtorista, E. A. Hagforsista. Helasvuon mukaan:

”Hagforsin perustama ensimmäinen oppilaskuoro esiintyi erikseen nais- ja mieskuorona sekä yhdistettynä sekakuorona. Sen vahvuus oli 33 miestä ja 15 naista. Ensi kerran laulettiin julkisesti kesäkuussa 1864 Jyväskylän seminaarin ensimmäisen vuosijuhlatutkinnon yhteydessä.” (Helasvuo 1945, 87–88).

Tämä on varhaisin tuntemani lähde, jossa seminaarin naiskuoron sanotaan esiintyneen tutkinnoissa alusta lähtien. Ihan ensimmäiseksi on huomautettava se ilmeinen seikka, että Helasvuon artikkeli ei ole aikalaiskuvaus. Artikkeli ei harmittavasti kuitenkaan pidä sisällään lähdeviitteitä, joten on vaikea sanoa, mihin sen tiedot perustuvat. Eräänlaiseksi vakuudeksi Helasvuon artikkeliin on painettu artikkelin yhteyteen kuva tästä naiskuorosta. Kuvatekstinä on ”Maamme ensimmäinen suomenkielinen naiskuoro. Erik August Hagforsin perustama Jyväskylässä v. 1863” (Helasvuo 1945, 87). Kuvassa kaksitoista naista istuu täsmälleen siten kuin ajan ryhmäkuvissa on tapana istua. En epäile, etteikö kuva varmasti olisi aito kuva tuon ajan opiskelijoista. Sen sijaan haluaisin nostaa esiin kysymyksen: mistä tiedetään, että kuvassa on kuoro? Jos kuvassa olisi myös Hagfors, se liittäisi kuvan paremmin kuorotoimintaan, mutta häntä kuvassa ei ole.

Tietojen mukaan (esim. Furuhjelmin raportti) seminaarin kuudestatoista naisoppilaasta ensimmäisen musiikkinäytteen sekakuorossa lauloi viisitoista, kun yhdellä ei ollut riittävää sävelkorvaa (voi sitä eristettyä raukkaa!). Toisin sanoen on äärimmäisen vaikeaa tehdä eroa naisopiskelijoiden ryhmäkuvan ja oletetusta kuorosta otetun kuvan välille – ellei se ole otettu jotenkin siten, että laulaminen näkyy. Väittäisin, että uskomus naiskuoron olemassaolosta on saanut kirjan (kuva?)toimittajan poimimaan naisoppilaiden ryhmäkuvan ikään kuin kuvituskuvaksi. Todistusvoimaa sillä joka tapauksessa ei taida olla.

Helasvuon artikkelista tieto naiskuoron esiintymisestä 1860-luvun musiikkinäytteissä siirtyi Erkki Forssin graduun (1950), joka on ollut varsin vaikutusvaltainen Hagfors-tutkimuksen lähde (gradu julkaistiin lyhennettynä uudelleen 2009). Tästä tieto lienee siirtynyt naiskuoroliiton 60-vuotisjulkaisuun (Hapuoja et al, 2006) ja edelleen Suomen kuorolaulun historiaan (Pajamo, 2015). Varma en voi olla, koska kaksi viimeksi mainittua eivät käytä lähdeviitteitä – mitä näin sivumennen oudoksun historiikeiksi itseään kutsuvissa julkaisuissa.

*****

Olenko missannut jotain olennaista? Onko jokin lähde, jota en tunne? Onko jollakulla tarkempaa tietoa? Oliko Jyväskylässä naiskuoro 1860-luvulla? Olisin kiitollinen kaikista tiedonmuruista!

Yllä mainitut kirjat:

Forss, Erkki 2009. Erik August Hagfors. Toiminta Jyväskylän seminaarin musiikinlehtorina ja Suomen kuorolaulun kehittäjänä. Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisusarja 137. (Alun perin pro gradu, hyväksytty Helsingin yliopistossa 15.12.1950.)

Hapuoja, Kaija (et al) 2009. Sininen viirimme. Naiskuoroliitto 60 vuotta. Suomen naiskuoroliitto.

Helasvuo, Veikko 1945: E. A. Hagfors (Erik August Hagfors) 1827–1913. Teoksessa Suomen säveltäjiä puolentoista vuosisadan ajalta (toim. Sulho Ranta). WSOY (artikkeli on sivuilla 83–91).

Pajamo, Reijo 2015. Laulun tenhoisa taika. Suomalaisen kuorolaulun historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Rautio, Konsta 1913. Jyväskylän seminaarin 50-vuotinen toiminta: katsaus sen syntyyn ja vaiheisiin. Gummerus.