Monos-Unton nerous

Helteen pehmentämä aivoni alkoi jostain syystä työskennellä Unto Monosen Satumaa-tangon parissa. Tajusin nimittäin yhtäkkiä, miten älyttömän tiivistä motiivista työskentelyä Monosen tango on, ja miten täydellisesti musiikin rakenteessa piirtyy laulutekstin sisältö. Tämän ajatuksen haluan jakaa kanssanne seuraavalla lyhyellä analyysillä.

Satumaa-tango alkaa musiikillisella motiivilla, jota kutsun x:ksi. Tämä kuvio kuullaan ensimmäisen fraasin aikana kolme kertaa, aina samanlaisena ja aina systemaattisesti terssin alempaa. Näin fraasi muodostaa laskevan rungon a-f-d-b.

Satumaan toinen fraasi on aivan yhtä systemaattinen. Se alkaa motiivilla y, joka kuullaan myöskin kolme kertaa. Tälläkin kertaa motiivit ovat systemaattisesti aina samalla etäisyydellä toisistaan. Toiseen fraasiin Mononen on valinnut intervalliksi terssin sijaan kvartin, joten fraasin runkosävelet a-d-g sekä fraasin päättävä a.

Kahta ensimmäistä fraasia kannattelee eräänlainen septimikehikko: ensimmäinen fraasi laskee septimin a:lta b:lle, ja toinen fraasi nousee septimin a:lta g:lle. Monos-Unton motiivisesta neroudesta kertoo se, että nämä kaksi septimikulkua yhdessä muodostavat myös teoksen aloittaneen x-motiivin a-b-a-g, mikä käy selväksi, kun nuotit tuodaan samaan oktaaviin:

Teoksen kolmas fraasi on paralleeliperiodin periaatteiden mukaisesti identtinen ensimmäisen kanssa, joten sitä ei tarvitse tässä yhteydessä enempää analysoida. Neljäs fraasi puolestaan on sukua toiselle fraasille: myös se alkaa y-motiivilla, joka toistetaan toisessa tahdissa kvarttia korkeammalta. Toista y-motiivia on kuitenkin muutettu yhden nuotin verran: toisen motiivin viimeinen nuotti ei olekaan d, kuten odottaisi, vaan g. Pienellä muutoksella on merkittävä seuraus: toisen fraasin runko eli sävelet a-d-g-a kuullaan neljännessä fraasissa nopeammin ja näin säveltäjällä on kaksi tahtia aikaa viedä fraasi kunnialla maaliin. Esimerkki havainnollistaa Monosen tiivistämisen tekniikkaa:

Yllä kuvatun nelifraasisen säkeistön lauluteksti kertoo ihanasta satumaasta. Satumaan musiikillinen kuva on septimi, joka purkautuu oktaaville. Ensimmäisen fraasin a-b-septimi purkautuu toisen fraasin alkaessa ala-a:lle, joka puolestaan on lähtökohta toiselle septimille a-g, joka purkautuu oktaaville eli ylä-a:lle toisen fraasin lopussa. Fraasit 3 ja 4 toistavat tämän rakenteen.

Kertosäkeistössä teksti muuttuu henkilökohtaisemmaksi laulaja-minä kertoessa, kuinka hän ei koskaan voi saavuttaa tätä kuvailtua satumaata. Monos-Unton musiikillinen kuva tästä laulajan epätoivoisesta kaipuusta lähentelee kerrassaan neroutta. Sen kolme ensimmäistä fraasia muodostavat linnunlailla ylöspäin kipuavan rakenteen, jossa ensimmäinen fraasi alkaa ala-a:lta nousten kvintin ylöspäin e:lle.

Toinen fraasi alkaa samalta ala-a:lta ja nousee yhden pykälän ylemmäs eli sekstin päässä majailevalle f:lle.

Kolmas fraasi jatkaa samaa ajatusta kyeten nousemaan ala-a:lta kokonaisen septimin eli g:lle.

Näin olemme päässeet tilanteeseen, joka oli ensimmäisen osan rakenteen lähtökohta: septimi, joka ihanassa satumaassa eli laulun ensimmäisessä osassa purkautui oktaaviksi. Mutta kertosäkeistössä eli laulaja-minän ikävässä todellisuudessa näin ei pääsekään käymään. Kertosäkeistössä septimi toteuttaa oikean todellisuuden eli tonaalisuuden sääntöjä ja purkautuu alaspäin laulajan jäädessä ruikuttamaan kylmän pohjolan todellisuuteen, jossa ylöspäin purkautuvista septimeistä voi vain haaveilla.

Monosen mestariteoksen alkuperäisen version eli Henry Theelin levytyksen vuodelta 1955 voi kuunnella täältä. Sittemmin teoksen tunnusmerkiksi muodostunut instrumentaali-intro on myöhäisempä kerrostumaa ja löytyy vasta Reijo Taipaleen vuoden 1962 versiosta.